Meitä on kuusi naista, iältämme 60+, toisillemme uusia tuttavuuksia. Kokosimme ryhmän teemalla ’Uutta elämää-n’. Muutaman kerran on vasta oltu koolla ja nyt jo tuntuu siltä, että mottohan voisi olla myös ’ulos omista nurkista!’. Mökkiytyminen käy niin helposti työelämästä väsyneenä eläköityvälle. Siinä on masentumisen vaara. Tiedättehän: kyllä kiinnostaisi, mutta yksin ei tule lähdettyä…
Eilen olimme kaupunkimme taidemuseossa, jonka syysnäyttely sai meidät pohtimaan yhdessä muun muassa tatuointeja ja lävistyksiä, koulusurmia ja viidettä käskyä, kehitysmaiden lasten riistoa, sävellyksen ja sovituksen osuutta musiikkikappaleessa, tietokonekuvan muuntamista maalaustaiteeksi ja uhattuna olemisen piinaa ja uhkaamisen raskautta. – Ei mikään turha reissu, totesi yksi meistä kaikkien tunnelmat tiivistäen.
Viime kerran kokoontumisessa kerroimme mitä uutta itse kullekin oli tapahtunut. Pehmoeläinten avulla haeskelimme tuntumaa pelkoihimme ja niiden kääntämiseen voimaksi. Onnellisuuden esteethän ovat pohjimmiltaan oman nahkamme sisällä eikä jossain toisessa ihmisessä tai olosuhteissa. Piilolihastemme voimia etsiskelimme Pilates-liikkeiden avulla. Ja huumori kuuluu kokousreseptiimme tärkeänä osana. Itselleen nauramisen jaloa taitoa opetellaan porukalla.
Kiitos Ellinoora kommentistasi harmaapantterin blogiin. Pääsin kurkistamaan teidän jo eläkkeelle jääneiden touhuihin. Mielenkiintoista, että olette ryhmäytyneet. Mikäs sen hauskempaa, varsinkin kun ihmissuhteiden määrä vähenee radikaalisti, kun työkaverit poistuvat elämän kuvioista. Tai eivät he poistu, vaan se eläkkeelle jäävä osapuoli. Tosi mukavalta tuntuu tuo teidän yhteisönne ja että teette tosiaan jotain keskenänne, onnellisuus-harjoitukset, Pilates, nauraminen.
Kommentin jätti harmaapantteri · perjantaina 18. syyskuuta @ 20:12
Voi niin, eihän ne työkaveritkaan kaikki katoa eläkkeelle jäädessä, tälläkin viikolla olen tavannut kaksi entisistä ja kolmas on tässä samassa vapaaehtoistyön keskuksen projektissa johtajana, joten häntä tapaan useinkin. Osa jää ja sitten tulee uusia ihmisiä…
Aloitin aikanaan myös viimeisenä työvuotena blogikirjoittelun…
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 18. syyskuuta @ 20:33
Minäkin pääsin uuteen neljän hengen pienpiiriin vuosi sitten. Se on tuntunut hyvältä, näin uusissa oloissa ja tilanteissa. Kaikki muut olin tuntenut /tiennyt jo aikaisemmin, mutta emme olleet tällaisella joukolla koskaan aikaisemmin tavanneet.
Muistan, että äitinikin viimeisinä vuosinaan isäni kuoltua alkoi kokoontua ”ompeluseuraan” muutaman ystävän kanssa säännöllisesti.
Kommentin jätti mm · lauantaina 19. syyskuuta @ 21:17
Kuullostaa mukavalta!
Kommentin jätti Ansku · sunnuntaina 20. syyskuuta @ 13:09
Itselleni merkityksellisintä tässä ryhmässä on vertaisilo, voin käyttää ammatillisia taitoja koko ryhmän hyväksi, mutta ei tarvitse olla ’töissä’. Toinenkin vertaisryhmä on, se syntyi Ikäihmisten yliopiston kursseilla tavattujen kesken ihan spontaanisti. – Sosiaalisia uusverkostoja tarvitaan, kun työtoverit jäävät töihinsä; heidän pulmansa ja puheenaiheensa eivät enää ole eläkeläiselle niin ajankohtaisia eikä päinvastoin vielä. Uusverkostoitumisessa on sekin mukava puoli, että menneiden historioiden kertaaminen on tarpeetonta, eletään täydesti tätä päivää.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 22. syyskuuta @ 19:14