Äresundin sillan ylittäjät osallistuvat rakentamiskustannuksiin melkoisella siltamaksulla, noin 38 euroa. Ohitamme Malmön ja käännymme ajamaan E-kuutosta, joka muuttuu Trelleborgin jälkeen ysitieksi. Pitäähän meidän nähdä Ystad, tämän kesäisten Wallander-uusintojen näyttämö. No, Ystad näyttää juuri niin ikävystyttävältä paikalta kuin arvelimmekin, siitä ei jää mieleen kerta kaikkiaan mitään. Rantaa nuolevaa tietä on kuitenkin mukava ajaa, meri näkyy tuon tuostakin ja maisema on vehmas.

Pidämme tähtäimessä vanhaa kunnon Kalmaria, josta oletamme löytyvän yöpymispaikkoja. Kristianstadin liepeillä Hammarissa poiketaan etsimään välipalaa. Voi ei, kelmulla peitettyjä nahkeita sämpylöitä – ihan kuin kotimaisilla huoltoasemilla. Kyllä on Tanskan smörrebrödejä ikävä! Ostan iltalehden ja luen ajellessammeToiselle ääneen keskiaukeamajuttua, jossa kertoillaan laveasti ja hehkutellen miten muuan Jonas kosi prinsessa Madeleinea Caprilla (seitsemän vuoden seurustelun jälkeen!) ja miten rakastuneita he ovatkaan ja millainen timanttisormus ja että häät ovat kruununprinsessa Victorian häiden jälkeen ja lapsia tottakai… (Suomalaisille kuningatar Silvia kertoo sitten Kultarannassa, että prinsessa Madeleine kihlasi Jonaksen…)

Kalmarissa olemme vasta iltamyöhällä, on jo lähes pimeä. Tiemestari ohjailee keskustahotelliin, mutta siellä on enää yhden hengen huoneita, joissa saa tupakoida. Se ei käy. Kello on pian kymmenen eikä yösijasta tietoa. Etsiydymme satamaan, siellä on joku hotelli. Toinen menee kysymään. Istun pimeässä autossa ja muistelen aamun rukouslausetta: ”Siunaa polku, jota tänään kuljemme”. Toinen palaa ja kertoo, että tämäkin hotelli on täynnä, mutta opastavat, että lähistöllä on Frimurare-hotellet, jossa saattaa olla tilaa. Hämmästyn: vapaamuurarihotelli, en ole tiennyt, että sellaisiakin on. Ottavatko vastaan ketä tahansa kulkijoita? – Mennäänpä kysymään, sanoo Toinen.

 

Ja niin se polku siunataan, että nukumme vapaamuurarien hotellin kauniisti vanhanaikaisessa huoneessa, saamme äärimmäisen ystävällistä palvelua ja yksinkertaisen, maukkaan aamiaisen. Ennen lähtöä istuskelen tuokion ihastuttavassa olohuoneessa, jossa on kolme ikkunaseinää ja puistonäköala. Pikkuruutuikkunoilla on muutama mietiskelylause ja herttaisia asetelmia. Talon tunnelma on miellyttävällä tavalla erityinen. Vapaamuurarit ovat uskonnollinen yhteisö, josta ei yleisesti paljon tiedetä, koska he eivät esiinny kovin avoimesti ulospäin. Yöpyjät täällä ovat sillä tavalla kahden kerroksen väkeä, että hotellin kolmas kerros on ’vain vapaamuurareille’. Portaikossa huomaan raskastekoisen lukitun oven tiettyine tunnusmerkkeineen. Arvaan, että sen takana on vapaamuurareiksi vihkiytyneiden kokoussali, johon muut eivät pääse.

Kalmari totisesti yllättää! Aamulla käyskentelemme tutkimassa ympäristöä. Lähistön kukkulalla on komea torni, siis oikea pyöreä torni, johon on tehty asuntoja. – Onpa hulppeat näköalat tuolla ylhäällä asuvilla, tuumin. Aamuvaloisa kaupunki näyttää kaikin puolin ystävälliseltä ja viihtyisältä toisin kuin iltapimeällä. Hotellin takana puistossa on kiinnostava Kalmarin Unionin muistomerkki, jonka paljastamista ovat kunnioittaneet läsnäolollaan naapurimaiden kuninkaalliset ja silloinen Suomen presidentti Ahtisaari puolisoineen. Kävelykierroksen päätteeksi ajamme katselemaan Kalmarin linnaa, joka on vielä suljettu, mutta muuriportista pääsee ihailemaan linnan kullanhohtoista nimikkoruusua ja hauskaa puu-ukkoa ja -akkaa muurin kupeella. Läheisessä puistossa on soma punainen Slottshotellet, täynnä varmaan sekin, autojen määrästä päätellen.

Poikkeamme Oskarshamniin lounasaikaan. Sieltä on laivayhteys Äölantiin, jota sanotaan ruotsalaisten kesäparatiisiksi. – Voisimmekohan joskus tulla autolla Äölantiin, huokaan Toiselle. – Ehkä, Toinen arvelee. Jostain syystä saaret ovat aina kiehtoneet minua. Korfulla kävin yksin, Teneriffalla ja Gomeralla sekä Kökarilla ja Raippaluodossa ystäväseurassa. Yhdessä Toisen kanssa olen ollut Saarenmaalla, Hiidenmaalla, Kreetalla kahdesti, Venetsiassa, Madeiralla, Bornholmissa, Gotlannissa, Jurmossa, Utössä, Hailuodossa, Paalasmaalla ja Turun saaristossa (Kustavi, Iniö, Houtskär). Helsingin saaristossa perheen tai ystävien kanssa… Saaret, kesä ja meri kuuluvat yhteen. Siksikö olemme valinneet Tanskankin?

Oskarshamn vaikuttaa viehättävältä pikkukaupungilta. Siellä on meneillään tattoo, paraatipukuisia soittajia torvineen vaeltelee kaupungilla. Poikkeamme tauolle torin laidalla olevan kauppakeskuksen yläkerran kahvilaan, jota hoitelee iloinen pieni thairouva. Hän tuo kahvit pöytään, kyselee mistä tulemme ja toivottelee hyvää kotimatkaa. Yläterassilta katselemme, miten pysäköinninvalvoja kirjoittaa torin laidassa kahteen autoon parkkisakkolappua, onneksi ei meille. Alakerran kirjakaupasta Toinen löytää uusia Ruotsin karttoja, minä pari kolme luontoaiheista korttia ja tuliaiskalenterin.

Hankkiudumme E-neloselle, Tukholmaan menevälle moottoritielle, ehtiäksemme hyvissä ajoin satamaan. Siellä jossain ilmaantuu tienvarren sähköiseen tauluun varoitus: ’Risk för kö’ – ja kohta matelemme etananvauhtia ja seisahdellen jonossa, josta ei päätä eikä häntää näy. Ilmeisesti toinen kaista on jonkin matkaa tietyön takia suljettu. Hidas pätkä vie tunnin verran, sitten tie alkaa taas vetää. Toteamme, että varoitustaulu on mainio, ei tarvitse hätäillä, mitä on tapahtunut. Tiemestari saattelee meidät näppärästi oikeaan satamaan miljoonakaupungin liikenteen hullunmyllyn läpi. Yöllä merellä on pilkkopimeää, mutta auringonnousu saaristossa on ylimaallisen kaunis. Saimme ihanan vaiheikkaan matkan, jolta on hyvä palata kotiin.

*kiitos matkaseurasta!

?