Matkan kuudes yö nukutaan Roskilden Prindsen-hotellissa. Paikan löytäminen osoittautuu Tiemestarille liki mahdottomaksi tehtäväksi, sillä kaupungin keskusta on motitettu yksisuuntaisilla kapeilla kaduilla. Hotellin pääovi on korttelin sisäpihalla ja toinen sisäänkäynti kävelykadulla. Yöpymispaikka valitaan keskeisen sijaintinsa vuoksi, aiomme aamulla kävelykierrokselle. Prindsen taitaa kuulua luokkaan ’vanhat kunnianarvoisat’, se on sokkeloinen, aidoin antiikkihuonekaluin sisustettu. Kylpyhuoneen kalustus ammeineen lienee peräisin viime vuosisadan alkupuolelta. Muhkeassa parisängyssä on metallijouset, kuuluu vaimea poing-poing, kun jompi kumpi käännähtää. Seikkailemme hotellin alakerroksissa ravintolaa etsien, löytyy vain kabinetteja, jotka on varattu juhliville seurueille. Kysymme tarjoilijalta, joka saattaa ystävällisesti meidät oikeaan paikkaan ja saamme tilattua iltapalaa viime hetkillä ennen kuin keittiö suljetaan. Täällä on töissä kehutun ’iloisen ja ystävällisen palvelun’ mallikappaleita.
Roskilde on hurmaava paikka, ruusunhohtoista nimeään myöten. Jotain kunnianarvoisaa on atmosfäärissä, ollaanhan viikinkien jo 900-luvulla perustamassa kaupungissa, josta tuli myös Tanskan ensimmäinen pääkaupunki sekä piispanistuimen paikka. Roskilden 1100-luvulla rakennettuun katedraaliin Tanska on perinteisesti haudannut kuninkaallisensa. Kirkko on täynnä toinen toistaan komeampia sarkofageja. Temppelissä on myös yksinkertainen Pyhälle Birgitalle omistettu kappeli. Turisteille esitellään mielellään ns. kuninkaallisten pilaria, johon on merkitty kuninkaiden pituuksia viivoin. Kultaa, marmoria, alabasteria ja jalopuuta; patsaita hautakappeleissa; antverpeniläismestarin upea alttarikaappi ja mahtava urkufasadi. Roskilden katedraali on Unescon maailmanperintökohteita, mikä tuntuu turistien määrässä. Mieleisiä kuvakulmia etsivä joutuu jonottelemaan vuoroaan.
Katedraalin vierellä on eloisa tori, jossa parveilee väkeä. Eräällä kirppispöydällä huomaan tummuneen sokerisirottimen, vilkaisen sitä. Olen jo lähdössä eteen päin, kun ystävällinen myyjärouva tulee sanomaan, että hänellä on mukana yksi täyshopeinen, jota hän ei pidä pöydällä, haluanko nähdä. Oi, se on todella kaunis, ruusukiehkurainen! Tutkin leimaa luupilla ja keskustelemme hinnasta. Toinen hymyilee vieressä, hän tuntee minut ja seurailee miten tämä päättyy. Myyjäkin tietää tavaran arvon ja luovuttaa hinnasta vain viisi euroa. Sisälläni käy minulle tyypillinen taistelu: voinko haluta jotain arvokasta, mutta tarpeetonta pelkästään siksi, että se on niin kaunis. Toisella on jo raha kädessä, kun vielä emmin. Ojentaessaan kääröä rouva kysyy mistä kaukaa olemme ja toivottelee iloisesti hyvää kotimatkaa. Hedelmäkojusta ostamme vielä punaposkisia tanskanomenoita. – Kielin torilta ostettuja on vielä kolme, totean ohimennen. – Tehdään niistä kotona uuniperunoita, ehdottaa Toinen. Omppuostos päättyy hillittömään nauruun. Lapsus hihityttää meitä vielä kotona, kun syömme ’saksalaisia uuniperunoita’.
*matka jatkuu