Eipä matkamme Stora Bältin rantamilta Fynillä jatkukaan heti sillan yli Kööpenhaminaa kohti. Loistavasta majapaikastamme bongaan Egeskov Slot -esitteen ja sitä silmäillessä tajuan, että kymmenistä toistaan upeammista linnoista Tanskassa emme ole vielä tutustuneet yhteenkään. Reitti kääntyy siis vielä etelään.
Egeskovin (suom. Tammimetsä) linna on Fynin saaren kuuluisimpia nähtävyyksiä. Parkkialueilla on jo avaamisaikaan runsaasti autoja ja matkailijoita bussilasteittain. Lapsiperheitä eväskoreineen, nuorten porukoita ja vanhoja pareja, jotka kuljeskelevat käsi kädessä puutarhan kukkien keskellä. Liitymme joukkoon. Osa veden ympäröimää 1500-luvun puolivälissä perustettua linnaa on kreivillisen omistajaperheen asuntona, osa museona, jossa on esillä metsästettyjen eläinten päitä ja taljoja, leikkikaluja, astioita ja pukuja. Verraton Titanian Palatsi, miniatyyrikalustein sisustettu valtava nukkekoti, vie linnasta kokonaisen salin. Linnan alueella on myös museoita, joihin on koottu mm. vanhoja pienlentokoneita, antiikkiautoja, moottoripyöriä, ambulansseja ja paloautoja. Käymme linnassa, mutta jätämme muut museot rauhaan. Haluan vaeltaa ruusutarhassa, ihailla fuksioita, nuuhkia omenapuiden tuoksua, ihmetellä pensaslabyrintteja. Tuolla on vanhojen tammien laakso, jossa kauriit käyskentelevät. Täällä keittiöpuutarha ihanine tuoksuineen. Näemme, miten pensaita leikataan pyramidimuotoon moottorisahan näköisellä leikkurilla. Täällä voisi valtaa onnellisena koko päivän. Loputtomiin silmää hiveleviä, sykähdyttäviä yksityiskohtia!
Joudumme palaamaan Stora Bältin ylittävälle sillalle osin samaa reittiä mitä tulimmekin. Själlandissa lähdemme Slagelsesta 22-tietä Mönin saarta kohti. Sää on aurinkoinen, pilveilevä. Maisema on muuttunut jotenkin. Jyllandin ja Fynin laajat, pehmeästi aaltoilevat peltoaukeat ovat jääneet taakse. Asutus on tiuhemmassa, pieniä kyliä ja kaupunkeja riittää. Loppumatka on kapeaa ja kiemuraista nousevaa metsätietä. Haluamme nähdä Mönin kymmeniä miljoonia vuosia vanhat valkeat kalkkikivikalliot, jotka putoavat yli sata metriä kohtisuoraan Itämereen. Kalliorantaa on seitsemän kilometriä, se on mereltäkin nähtävyys. Nousemme satoja portaita ylös näköalapaikoille, joilta näkymä on huikea.
Alhaalla rannalla käyskentelevät ihmiset näyttävät kirjaimellisesti muurahaisilta. Jalkaani särkee jo nyt, mutta olenpahan nähnyt tämän. Aurinko paistaa kuumasti. Palaamme portaita kahvilaan virkistäytymään. Kysyn myyjäneitoselta, montako porrasta tältä tasolta on alas rantaan. – En tarkkaan tiedä, ehkä 500, hän sanoo. Hulluudellani ei ole rajaa, aion laskeutua alas! – Ei, sanoo Järjen Ääni napakasti, muista nyt hyväihminen, että ne raput on noustavakin. Meidän on jatkettava matkaa. Mieltäni kirvelee ihan kyyneliksi asti, mutta myönnettävähän on, että Toinen on oikeassa. Kysyn myöhemmin olisiko hän laskeutunut rantaan, jos en olisi ollut mukana. – Ehkä, hän sanoo.
*matka jatkuu
Kiitos kun näytät meille sanoin ja kuvin näin paljon kaunista ja ihanaa matkanne varrelta!
Kommentin jätti savisuti · perjantaina 4. syyskuuta @ 02:22