p8101679.JPG

Olemme Aalborgissa, koska haluamme nähdä viikinkien hautaniityn. Tie Lindholms Höyenille on erinomaisesti viitoitettu, kun pääsemme rakennustyömaalta kaupungin laidalle. Taivas on mustanharmaassa pilvessä, kuuluu vaimeaa kumua. Perillä viikinkimuseo on vielä kiinni, niinpä nousemme omin päin polkua pihalta hauta-alueelle. Mäellä aukeaa kiehtova näky: niitty kasvaa vaaleaksi kulottunutta heinää, jota mustien lampaiden lauma yrittää pitää kurissa, että muinoin ympyröiksi asetetut luonnonkivet näkyisivät. Ehdimme tarkastella muutamaa kivirinkiä, kun tutkimusmatkamme keskeytyy dramaattisesti. Ukkonen paukahtaa kauheasti, salamat leikkaavat mustansiniseksi muuttunutta taivasta ja kohta valuu vesi virtanaan. On kuin itse viikinkijumala Odin löisi nyrkkiä vihoissaan taivaankanteen. Aavemaisissa tunnelmissa poistumme kiireenvilkkaa niityltä. Huhhuh. Rankkasade pieksää lampaita, jotka asemapaikastaan ja tehtävästään tietoisina vaeltavat arvokkaassa jonossa metsikössä olevaan katokseen. Lähdemme sen tien Aalborgista, jolla tuntuu olevan huono karma. Reittisuunnitelmakin muuttuu, jätämme mielestämme Skagenin. Kolme vuotta sitten risteilyllä poikkesimme siellä ja koimme sen erityisen valon, joka siellä kävijää kiehtoo. Emme ota riskiä tällä säällä vaan suuntaamme moottoritietä etelään.

Ärhus, Tanskan toiseksi suurin kaupunki, on vanhalta nimeltään Aros ja silläkin on viikinkihistoriansa. Aurinko paistaa taas kuumasti ja kävelykadulla on iloinen tungos. Auto saadaan pysäköityä Sallingin tavaratalon parkkitorniin, keskustassa on parkkiruutuja vain asukkaille kadun varsilla. Ensiksi tilaamme tavaratalon kahvilassa cafe au lait-kupilliset ja erittäin herkullisiksi osoittautuvat lounassämpylät. Tanskalaiset osaavat smörrebrödinsä! Kävelykadulla täysvalkea ja kultamaalattu patsashahmo hikoilevat jalustoillaan liikahtamatta seisten. Tiputan pari lanttia kultamaalatulle, joka iskee silmää.

p8101700.JPG

Ärhusin keskiaikainen Domkirke antaa kaipaamaamme viileää suojaa. Goottilaistyylisessä temppelissä on pisin keskikäytävä kaikista Tanskan katedraaleista, liki 100 metriä. Täälläkin on upeat lasimaalaukset ja lübeckiläismestari Notken tekemä taidokas alttarikaappi. 1700-luvulla rakennettuja muhkeaäänisiä barokkiurkuja viritellään, ehkäpä illan konserttia varten. Ärhusin toinen maamerkki on Arne Jacobsenin suunnittelema raatihuone kellotorneineen, modernia arkkitehtuuria. Kaupunki on värikäs: kaikkialla keskustassa on upeita kukkaistutuksia ja katukuvassa näkyy paljon etnistä väkeä.

Tutkimme hotelliopasta ja nettiä ja päätämme lääkitä edellisyön karvasta kokemusta Best Western-ketjun neljätähtisellä Nyborgissa. Matkalla sinne poikkeamme Vejlessä, mukavanoloisessa pikkukaupungissa, jossa saamme Klostergaden kahvilassa niin upeat jäätelöannokset, ettei ehkä elämänpäivänä ole moisesta untakaan nähty! Hulppeaan nautiskeluumme kahvilan terassilla liittyy ampiaisten huiskimista ja (minun osaltani) siitä johtuvaa panikointia. Yksi piikikäs siivillä eläjä putoaa tyhjentämääni Passion-limupulloon ja jää sinne pörisemään, kun jatkamme matkaa.

Iltapäivä on jo pitkällä, kun ehdimme Fynin saareen ja tulemme Odenseen, Odinin varsinaiseen nimikkokaupunkiin. Ukkosenjumala itse on onneksi jäänyt mekastamaan Aalborgiin. Aurinko paistaa lempeästi, kun kävelemme St. Albani-kirkon ohi Domin puistoon. Molemmat kirkot ja läheinen Hans Christian Andersenin museo ovat jo kiinni, mutta domin takana puistossa on H.C.A:n patsas, jota kuvaan kirkon keltaiseksi maalattua luostarisiipeä vasten. Siinä tulee äkkiä vahva tunne: olen ollut ennenkin tässä samassa paikassa. Kävelemme pientä kaarisiltaa ihastuttavaan ruusujen puistoon ja tunne vain voimistuu. Sitten muistan: olin täällä ryhmän mukana kolmen viikon matkalla Taizéen vuonna 1988. Silloin katedraali oli suljettu remontin vuoksi ja vaeltelimme puistossa.

p8111829.JPG

BW-hotelli osoittautuu nimensä veroiseksi. Saamme tilavan huoneen, jonka maisemaikkunoista aukeaa huikean avara näkymä merelle ja Fynin ja Själlandin yhdistävä silta häämöttää horisontissa. Syömme ilta-aterian hotellin erinomaisessa bistrossa ja kävelemme vielä hämärää rantaa aaltojen kohinaa kuunnellen. Vuodekin on erinomainen, lakanat hengittävää puuvillaa ja ranskalaisen parvekkeen ovesta henkäilee raikas merentuoksuinen yö. Onnellista! Herään varhain ja hipsin katselemaan aamuvaloista merenselkää. Ja kas, mustarastas hyppelee ikkunamme alla kasteisessa ruohikossa. Oi, earlybird, sielulintumme! Taas olemme oikeassa paikassa.

*matka jatkuu

  • Ihana lukea seikkailustanne. Tulen taas huomenna katsomaan.

    Kommentin jätti savisuti · keskiviikkona 26. elokuuta @ 23:11

  • Aavan veden voimaa parempaa näkymää en tiedä. Hoivaa sielua.

    Matkaanne on ilo seurata.

    Kommentin jätti Lastu · torstaina 27. elokuuta @ 15:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.