Virkistyin heti paikalla kun tuli viileämpää. En kertakaikkiaan ole helleihmisiä, vaikka lämmöstä nautinkin. En koskaan ’ota aurinkoa’ ja etsiydyn varjoon aina kun voin. Ei se mikään periaatekysymys ole, tuntuu vain paremmalta niin.
Menneenä aamuna nousin tuntia varhemmin kuin tavallisesti. Siitäkö johtui, että sain enemmän aikaan kuin olin ajatellut. Tavanomaisen ruuanlaiton ja pyykin lisäksi ompelin kahteen pöytäliinaan käänteet, korjailin uutta ja vanhaa vaatetta ja pesin oleskelutilan ikkunat. Jossain välissä tuli lehdetkin luettua ja loikoiltua tovin kirjan kera. Toinen käväisi kaupungissa asioilla, tuli kaupan kautta kotiin ja maalasi uusitun pihavajan seinät. Aidan maalausta riittää moneksi päiväksi.
Toivon, että tällä tai tulevalla viikolla voimme vielä kerran käydä matonpesussa ja järjestää vajan sisältäkin. Ne ovat kesäpuuhia, jotka riippuvat säästä. Ennusteet näyttävät epävakaista. Sen mukaan eletään miten on. Kesäsydämellä on mukavaa puuhastella kotona, kun lomanviettäjät tungeksivat yltympäriinsä. Elokuulla kun muitten meno hiukan hiljenee, on hyvä aika eläkeläisten reissailla.
En käsitä miksi hoetaan: eläkeläisillä vasta kamala kiire on. Onko? Näyttämisen haluako se, että pitää ehtiä kaikkialle mihin ennenkin ja vielä sinne, mihin ennen ei? Ohjelmaa ja tekemistä on tietysti tarjolla. Voihan valita poiskin; puuhata jaksamisen mukaan ja osallistua virkistyksekseen.
Niin, kyllä onnellisinta eläkeläisen elämässä on, kun EI ole kiirus minnekään. Tekee mitä tekee jos huvittaa. Tai on tekemättä. Ollako vaii eikö olla ? no OLLA!
Kommentin jätti Lastu · torstaina 9. heinäkuuta @ 14:09
’Olemisen sietämätön keveys…’
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 9. heinäkuuta @ 15:32