Jyrki Vainonen; Lasin läpi; Loki-Kirjat 2007

Kirjastomme oli pannut tämän novellikokoelmien esittelyyn. Vainonen ei kirjailijana ole enää upouusi, julkaisuja on useita vuoden 1999 palkitusta esikoisromaanista lähtien. Arvostelut olen noteerannut, mutta vasta nyt tutustuin tähän omintakeiseen kirjoittajaan, jonka tarinat usein lähtevät tavanomaisesta ja päätyvät mitä oudoimpiin mielenmaisemiin. Lahjakkaalla kirjoittajalla on terve ja vahva kieli, taito tempaista lukija mukaan ja kieputtaa tarinaa villeissä mielikuvituksellisissa käänteissä. En tiedä vielä miten Vainosen tyyli toimii romaanissa, mutta novellit ovat erinomaisia. – Riemastuttava löytö!

Terhi Utriainen; Siivekäs vahtikoira; Teos 2007

Fil.tri Terhi Utriainen on uskontotieteilijä, joka on tutkinut erityisesti kuolemaan, saattohoitoon liittyviä kysymyksiä. Siivekäs vahtikoira liittyy myös tähän aihepiiriin romaanin keinoin. Tarina on rakenteeltaan erikoinen: pääosassa on iäkäs nainen, joka antaa valokuvaajalle luvan dokumentoida kuolemansa prosessia; on kuvaajanainen, jonka oma tarina hahmottuu dokumentin rinnalle kolmannen, enkelikertojan silmin nähtynä. Rakenne tuntuu hiukan keinotekoiselta ja mietinkin, antaako monimutkaisuus sinänsä tärkeälle teemalle lisäarvoa. Utriaisen havainnoitsija piirtää kuolevasta ja kuolevan lähellä olijasta paikoin terävää, paikoin ylivalottunutta kuvaa. Kertojan kieli on ulottuvuuksiltaan harvinaisen rikas, henkistynyt. – Erikoinen, hitaasti luettava tarina, joka antaa lukijalle paljon.

Reko ja Tina Lundán; Viikkoja, kuukausia; WSOY 2006

Lahjakkaan kirjailijan, teatteriohjaajan ja kolumnistin tilitys sairastumisestaan aivosyöpään ja kamppailustaan lähestyvän kuoleman kanssa. Tämä olisi vain eräs kuolemankertomus monien joukossa, ellei puolison reaktioiden kautta tulisi inhimillistä syvyyttä ja todentuntuista kuvaa elävien kärsimyksestä kuolevan rinnalla. Kirja nostaa toistuvasti esiin kysymyksen: kenen kärsimys on suurempi – sen joka joutuu luopumaan elämästään luomiskykynsä huipulla vai perheen, joka myötäelää kamppailun kurimuksessa ja jonka elämän isän sairaus ja kuolema peruuttamattomasti muuttaa. Kysymykseen ei ole vastausta, mutta taistelun tuntojen kuvauksissa on viiltävää, hymistyksestä riisuttua paljautta.

Kirja on hyödyllistä luettavaa sekä hoitohenkilöstölle että vastaavaan tilanteeseen joutuvalle. Akiksi nimetyn päähenkilön suhtautuminen diagnoosiin ja sairauden etenemiseen on lääkäreille ja hoitajille tuttua: sairauden vakavuuden kieltämistä, epärealistisia toiveita, kaupankäyntiä kuoleman kanssa, taisteluväsymystä ja viimein luovuttaminen vääjäämättömän edessä. Vie kauan tajuta, ettei vakavasti sairastuminen ole oikeudenmukaisuuskysymys, kohtaloaan voi olla mahdoton hyväksyä. Aki prosessoi tilannettaan ikäisensä miehen tapaan taisteluhakuisesti: vielä tämä, vielä tuo. Epätoivoisessa taistelussa elämästä ei ole paljon voimia läheisten huomioimiseen, mutta perheen ei myöskään pitäisi uhrata itseään kuoleman kierroksissa rimpuilevan oikuille. Ulkopuolisten tuki perheelle on kullanarvoista ja auttaa suhteuttamaan asioita. – Kirja oli hyvää luettavaa; lukija ei tarvitse nenäliinaa, kun kirjoittajat eivät pyri herättämään sääliä.

?