Huoneeseen hiipii pehmeä aamuvalo, herättelee lempeästi. Vastahan nukahdin, unikuvat jo hajoavat. Valo huuhtoo yötä silmistäni, hipaisee ikonin Jumalanäidin kasvoja, vaeltaa seinää, käy katonrajassa. Valohan varjot luo, ei niitä olisikaan.

Uni kätkee niin paljon menneitä hetkiä, nekin, jolloin yö vaihtuu aamuun. Varhaisimmat tunnit ovat niin usein jo kuluneet, kun herään. Milloin eilisestä tulee tänään. Millaista olisi herätä, jos eilistä ei olisi, ei muistia. Jos olisi vain nyt, ainainen aamu.

Ajatus viipyilee unenlämpimässä, nuuhkii nousevaa päivää. Eilisen suloiset hetket häilähtelevät mielessä. Miten voi pienen ihmisen läsnäolo lämmittää, hymy valostaa sydämen huoneet niin kokonaan. Lapsi on isoäidin sydämen aamuvalo.

?

  • Miten valoisa kirjoitus, oikein valoa tulvillaan. Hyviä kysymyksiä. Tosiaan, millaista olisi jos olisi ainainen aamu. Ehkä me joskus tiedämme senkin. Suru, ankara ilo – kirjassa puhuttiin illattoman päivän aamusta, se tuntui tavattoman lohdulliselta.

    Kommentin jätti mehtäsielu · lauantaina 27. kesäkuuta @ 19:18

  • Niin, sitten kun kaikki entinen on jäänyt taakse, kun kaikki on uutta…

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 27. kesäkuuta @ 20:13

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.