”Kiitos elämästä, Äiti. / Pari riviä tein kirjaimia tänään. / Siinä kaikki. Olen onnellinen.” (Lauri Viita)
Äitienpäivän aikaan poimin hyllystäni Tuula Simolan Otavalle toimittaman kokoelman Äideistä parhain. Sain kirjan Esikoiselta valmistumisensa keväänä. Arvostan elettä; poika oli merkinnyt Lauri Viidan runon ja kirjoittanut kirjaan omistuksen äidilleen.
Runon ilme on valoisa. Kirjailijan ja hänen äitinsä suhteesta se kertoo oleellisen: elämän alkuhoiva ja tiukoissa paikoissa saatu tuki on ollut riittävän hyvä kasvualusta, että aikuistuva poika kykenee saavuttamaan tavoitteensa, ottamaan elämänsä haltuun ja tuntemaan syvästi. Runoilija uskoo kykyynsä luoda sanoilla maailmoita ja se tekee hänestä onnellisen miehen.
Runossa viehättää olennaiseen keskittyvä koruttomuus. Kieli on tiheää, ytimekästä. Sanat ovat yksinkertaista arkipuhetta, kuitenkin merkityksiin aukeavaa. Runoilijan tehtävä tiivistyy pariin riviin kirjaimia, joihin Viita tässä puhaltaa hulmuavan hengen. Syntyy kaunis kuva onnesta, elämästä.
Näinä aikoina haetaan onnittelukortteihin kiivaasti tekstejä. Valitseminen on aika vaikea ellei mahdoton tehtävä olipa runokirjoja saatavilla tai ei. Niinkin voi käydä, että huolella valitun runon sanoma ei saajaa tavoita tai tulee ohitetuksi juhlahumussa. Aikuisen ajatus onnesta ei aina ole nuoren maailmassa relevantti. Jotkut runotkin ovat puhki kulutettuja, toiset hassun yleviä.
Mitäpä jos kirjoittaisi ihan oman runon – loppusoinnuista piittaamatta – jotain mitä oikeasti haluaa sanoa nuorelleen, omin sanoin, suoraan sydämestä.
Onnea kaikille koulunsa päättäville, ylioppilaille ja valmistuville; luottakaa itseenne! Iloista juhlan päivää nuorten äideille, isille, sisaruksille ja isovanhemmille. Rohkeutta teille, joiden matkaan tuli mutka; vielä tulee teidänkin päivänne.
Tuo oli kaunis ja rohkaiseva ja oikein osuva toivotus!
Kommentin jätti Katja · maanantaina 1. kesäkuuta @ 20:48