Kauniit keväiset päivät ovat lipuneet ohitse kuumesumussa. En ole jaksanut ottaa luonnossa tarjolla olevaa iloa vastaan enkä liioin harmitella pihapuuhia, pesua odottavia ikkunoita tai muuta ajankohtaisaskaretta. Flunssattoman syksyn ja talven jälkeen oli arvattavissa, että matka saattaa sekoittaa elimistön puolustussysteemit. Niin kävi viime keväänäkin.

Olen juonut litroittain lämpimiä ja viileitä, lojunut puoliunessa vuoteella, yrittänyt välillä lukea, käynyt kirjoittamassa pätkän kerrallaan matkatarinaa. Buranalla olen hillinnyt särkyä. Viides kuumepäivä oli pahin, lienen nukkunut koko päivän, kun en siitä paljon muista. Sen jälkeen tapahtui yöllä käänne ja kuume laski. Toinen selvisi matkan jälkilaskusta kolmessa päivässä ja kuumeetta, minä joudun näköjään käymään pitkän kaavan mukaan. Mutta voiton puolella ollaan.

Matkalta kotiuduttua lähdimme kohta Lapsuusmaalle äitiä katsomaan. Siellä kuume alkoi nousta. Miten ihmeessä tämän viimein sisäistäisi: palautumisaikaa pitää olla näillä kymmenillä.