Risteilyohjelman kohokohdat ovat takana ja viikkomme lopuillaan. Siellä täällä alkaa nousta pintaan (pientä) kärsimättömyyttä matkatovereiden välillä ja (hillittyä) kritiikkiä. Totta on, että eräs erinomaisista oppaistamme on ilmeinen historiafriikki, jonka tietomäärä ja perusteellisuus on joistakin ollut uuvuttavaa. Toinen taas on oikeastaan enemmän elämäntaiteilija kuin opas ja kolmas vain nuori, hyvin kaunis ja erittäinkin kielitaitoinen.

Olen itse historiarajoitteinen henkilö, mutta perusteellisuus ei minua uuvuta eikä perusteettomuus häiritse, koska olen nyt valinnut kuvaamisen tavakseni lähestyä kohteita. Monet sinänsä arvokkaat yksityiskohdat ja kerrotut tarinat vie tuuli iloisesti sillä välin, kun keskityn kuvakulmiin ryhmän ulkokehällä. Tietoahan löytyy, mutta persoonallinen näkökulma on aina uniikki ja hetkellinen. Olen alkanut matkailun neljäkymmentä vuotta sitten kynän, muistivihon ja filmikameran kanssa. Saattaa olla, että jonakin päivänä väsyn kuvaamaan, mutta kynä ja vihko pysyvät mukana niin kauan kuin kuljen.

p4100658.JPGp4100610.JPG

Linnojen laaksoa takaisin päin kulkiessa saamme vielä kerran ihastella ne uljaat maisemat. Jo kerran ohitettu Mainz on viimeinen pysähdyspaikkamme ennen kotiin paluuta. Iltakierrokselle olemme arpoutuneet elämäntaiteilijaoppaamme ryhmään. Pitkäperjantain hiljentämästä Mainzista ei muutenkaan paljon jää mieleen – paitsi hauskat patsashahmot, tyyppiä Mummeli ja Vaari!

p4090600.JPG

Jokilaivaristeilyn perinteisiin kuuluu viimeisen päivän päättäminen kapteenin maljaan ja juhlaillalliseen. Vieraat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, kaikki seitsemän ruokalajia tarjoillaan pöytiin. Kapteeni pitää puheen, johon joku risteilyn herrahenkilöistä vastaa. Pöytäseurueissa keskustelu käy vilkkaana ja ruoka – ah – se on taivaallisen täydellistä. Kunnianhimoinen keittiömestari saa suitsutusta taidoistaan.

Ennen nukkumaanmenoa pakkaamme laukut viittä vaille valmiiksi, sillä yön aikana laiva siirtyy Frankfurtiin ja aamiaisen jälkeen lähdemme laivalta. Oppaamme hyvästelevät meidät lentoaseman lähtöselvityksessä ja siitä lähtien olemme omillamme. Pääsemme Toisen kanssa ensimmäisinä turvatarkastuksesta helposti, mutta pitkällä käytävällä portille E22 lähdemme jostain syystä väärään suuntaan ja ajaudumme ovelle, joka pyöräyttää meidät saapuvan matkatavaran halliin. Sieltähän ei pääse takaisin muuta kuin uuden turvatarkastuksen kautta.

Toisella kertaa lentolaukkuani tuijotellaan epäluuloisesti läpivalaisussa ja joudun purkamaan sisällön sivupöydälle. Kamera menee olankohautuksella, mutta ne soittorasiat! niistä käydään neuvottelua ja niitä tutkitaan huolestuneina. (Kuittikin on jossain mutta missä!) Lopulta päättävät antaa niiden olla ja saan pakata kaiken takaisin. Sillä välin Toinen on saanut suunnistustaitonsa takaisin ja tajunnut, missä menimme vikaan. Löydämme tutun joukon.

Charterkone on jo tuonut tullessaan seuraavat risteilijät. Paluulähtöä odotellessa eräs matkatovereistamme soittelee hiljaa huuliharpulla ja muutamat hyräilevät mukana. Kohta lennämme kotimaisin siivin Reininlaakson kukkapuukeväästä odottamaan oman keväämme saapumista pohjoiseen.

p4100669.JPG

 

  • Kiitos, että mekin pääsimme matkalle!

    Kommentin jätti Ansku · maanantaina 27. huhtikuuta @ 00:31

  • Kiitos eloisasta kuvauksestasi ja tervetuloa kotikevääseen!

    Kommentin jätti Haavetar · maanantaina 27. huhtikuuta @ 09:26

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.