Speyerin ikivanhaa kaupungin muuria

Myöhäisellä iltakävelyllä Speyerin rannoilla kohtaamme nuoria, jotka ovat sytyttäneet pallokentän keskelle nuotion ja tanssahtelevat sen ympärillä. Mekastusta tai örinää ei kuulu, nuorten ilonpito näyttää kuun valossa melko viattomalta, suorastaan keväiseltä. Teemme pienen kierroksen pimeässä puistossa käsi kädessä. Kuu on ’viittä vaille’ täysi eikä puistossa ole muita valoja. Helsingissä tuskin uskaltautuisimme pimeään puistoon.

Aamulla miespuolinen paikallisopas auttaa ryhmäämme tiedostamaan Speyerin maailmanperintökohteena sekä löytämään ’maailman suurimman katedraalin’ (taas yhden). Speyerin tuomiokirkko on romaanistyylinen, 134 metriä pitkä ja sen vanhimman osan ikä on tuhat vuotta. Kuten kaikissa matkamme nähtävyyskirkoissa, täälläkin restaurointi on käynnissä. Pitkästyn kylmässä kirkkotilassa hytistessämme, kun opas sukeltaa antaumuksella historian syövereihin. Syvennyn katselemaan kaunista Maria-patsasta etuvasemmalla.

Saattaa olla, että kuningashaudoissa mitattuna ennätys onkin Speyerilla, mutta en oikein osaa arvostaa koleaa kryptaakaan, jossa meille esitellään kahdeksan kuninkaan hautapaadet nähtävyytenä. Nousen portaat takaisin kirkkosaliin tutkimaan kortteja. Huomaan onneksi, kun muu porukka aikanaan poistuu pääovesta ja kiiruhdan perään. Ihmettelen, kun Toinen ei olekaan joukossa. Kun ryhmämme lähtee pian reipasta tahtia takaisin laivalle, olen hetken ymmälläni, kunnes havaitsen Toisen odottamassa tuonnempana kirkkopuiston penkillä. Hänkin on ollut huolissaan, kun lähti kryptasta perääni eikä huomannut korttinurkkaukseen poikkeamistani. Tämän kirkon tulemme muistamaan siitä, että hukkaamme hetkeksi toisemme.

Speyer tarjoaa toki myös iloisia kaupunkinäkymiä sekä kosketuksen juutalaiskorttelin raunioiden muodossa Saksan synkimpään historiaan. Matkan ensimmäiset kukkansa aukaisseet upeat magnoliapuut näemme täällä!

Magnolia hehkuttaa kevättä

*jatkuu