Ihminen matkustaa joksikin aikaa pois eläytyäkseen toisenlaiseen olemisen tapaan, outoihin ja ennennäkemättömiin paikkoihin ja ihmisiin. Ovi, jonka sulki jäljestään, pysyy kiinni ja pöly laskeutuu huoneen vaakasuorille pinnoille. Pienet ja isot elämiseen kuuluvat tavarat katselevat hämmentyneinä toisiaan ja kuulostelevat ensin ihmisen loittonevien askelten ääniä, sitten pitkää hiljaisuutta.

Vaatteet ja pikkutavarat, jotka pääsevät ihmisen mukaan sinne jonnekin, ahdetaan pieneen tilaan, jota ihminen kutsuu matkatoverikseen. Reissaavan ihmisen useimmin mukaan pääsevä toveri onkin laukku tai reppu. Sen sisältökamasta yleensä jokin osa saa ihmisen rypistämään otsaansa myöhemmin: mitä se tuokin täällä tekee. Toisaalta, mitä enemmän ihminen reissaa sitä pienemmiksi ja kevyemmiksi hänen matkatoverinsa muuttuvat. Myös turhakaman suhteellinen osuus vähenee.

Eräänä päivänä ulko-ovi tunnistaa saapujan ja ilahtuu jo ennen kuin avain kiertyy lukossa. Laukku moikkailee ovenpieliä ohimennen, nuuhkii tutulta tuntuvia hajuja ja päätyy eteiseen odottamaan saapumisrituaalien toimeenpanoa. Huoneisto herää ruususenunestaan, hanat suhisevat, kahvinkeitin pörisee ja radio pääsee mieliaiheeseensa kauan vaiettuaan.

Matkoilta palannut vaateporukka pulahtaa värikoodien mukaisissa ryhmissä konekylpyyn ja päätyy oikomaan jäseniään naruille. Ihminen kastelee nuupahtaneita kasvejaan, pöyhii naapurin hoteista noutamaansa postikasaa, huomaa kellon seisahtaneen jonakin aamuna tai iltana vartin yli seitsemän.

Illan mittaan laukku saa luovuttaa viimeisenkin virantoimitukseensa kuuluneen irtaimiston kotoisille sijoilleen ja poistuu huoahtaen lepäilemään vaatehuoneen perukoille ja näkemään unia uusista seikkailuista.

Ihminen katselee ympärilleen, näkee ehkä vähän toisin, mutta tuntee kodikseen.

  • Kirjoitat tosi kauniisti, aivan näki silmillään, miten vaatteet järjestäytyivät ja postikasa kahahti, kahvinkeitin korahtelee…

    Kommentin jätti vilukissi · keskiviikkona 15. huhtikuuta @ 13:03

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.