”Yöllisen unen jälkeen valaise minulle synnitön päivä… Valaise ajatustemme silmät…” Millainenkohan olisi synnitön päivä. Kuin muistikirjan valkoinen sivu, vielä kirjoittamaton lehti? Merkintöjen puhtaus, valosilmäiset ajatukset?
Kyselen illalla puhelimessa Toiselta auringon nousun ajasta. Herään toiveikkaana katsomaan, onko aamu kirkas. Eipä ole, satelee hiljalleen lunta. Torkahdan vielä tunniksi, nousen sitten kuusikujaa ylös trapesaan aamiaiselle. Seinäkellot eivät näköjään piittaa kesäaikamuutoksesta. Trapesan runsasmuotoinen emäntähenkilö kommentoi, että ruoka on kyllä oikeassa ajassa, mutta kellot tottelevat vain munkkeja.
Trapesa on tupaten täynnä heti aamusta. Osa eilen päättyneen ympäristöestetiikan kansainvälisen konferenssin väestä on yhä täällä. Eteistilassa pyörii myös hyväntuulisia mummoja, joiden puheenparsi kuulostaa tutulta. Linja-autollinen lappeenrantalaisia on tullut tutustumaan luostariin. Hersyvä ’mie ja sie’ -puhe jatkuu pihalla, loittonee kirkon suuntaan.
Aamun polkua on kuljettava varovasti. Ohut lumi kätkee tiellä olevan jään. Hautausmaan kujan ’ihanasti murheiset’ kuuset suojaavat tulijaa havuntummin siipioksin. Tuuli kantaa korviin muutaman soinnikkaan venäjänkielisen sanan. Igumenien ja piispojen ristirivillä on hiljentynyt ryhmä kuuntelemaan opasta.
Ristirivit ovat pidentyneet metsään päin, muutama uusi sielunmajakin rakentunut. Minä suuntaan Isä Efraimin leposijalle. Leikkauksin koristettu puuristi on harmaantunut, kasvaa jo jäkälää. Olkoon muistosi siunattu, Isä, joka aina rukoilit kaikkien kristittyjen, ei ainoastaan oikeauskoisten, puolesta.
Maria Egyptiläinen, katumuksen ja kilvoittelun esikuva
Ortodokseilla on laaja pyhien joukko, monilla oma muistopäivä, jolloin heitä erityisesti kunnioitetaan. Pyhittäjä Maria Egyptiläisen ikoni on esillä lauantain vigiliassa ja sunnuntain palveluksissa. Pääsen tulostamaan respan koneelta tiivistetyn elämänkertaversion, jota tutkin huoneessani.
Mietin, miten ja ketä ortodoksikirkko kanonisoi. Melko erikoinen on tämänkin pyhittäjän tarina lapsiprostituoidusta erakoksi autiomaahan. Siinain erämaassa paastoava munkki Zosima kohtaa Marian ja merkitsee muistiin hänen tarinansa. Marian elämänvaiheisiin liittyy monia ihmeenomaisia tapahtumia. *
Olen ikävöinyt lintuja. Aamulla joku lauloi pihakoivussa. Ei se ollut tavallinen tintti, kuka lie piiskuttaja. Olen oikein odottanut mustarastaan laulua, mutta varikset vain raakkuvat.
En jaksa seisoa koko ehtoopalvelusta kuten ennen. Jo puolen tunnin päästä selkää ja jalkaa särkee niin armottomasti, että on istuttava seinänvieruspenkille. Jossain kohtaa tämä käänne oli tuleva, olen aavistanut. ”Ne, jotka ovat menettäneet jotain, saavat tilalle jotain muuta”, sanoo Johannes Viiniköynnös.
Psalmien ja tavanomaisten iltarukoustekstien lisäksi kirkossa luetaan ihana akatistos Kristuksen kärsimyksille. ”Poista syntiemme käsikirjoitus…naulitse meidät haavoillasi rakkauteesi…Jeesus, muista minua valtakunnassasi.” Iltataivas rusottaa pilvien takana. Lauha ilta, sulavia lumia, räystäsvesiä.
*
Pimeä lankeaa pihaan. Mietin elämäni käännekohtia. Yksi niistä on tässä, nyt. Kun palaan täältä, alkaa puolison kanssa uusi elämänvaihe. Hänen viimeiset lomaviikkonsa ovat ohi ja eläkeaika alkaa. ”Ihmisiä rakastava Herra, sovita minun kohtaloni niin kuin Sinä tahdot.”
*Jatkuu.
Kiitos, kun saa lukijana olla mukana
reissussasi!
Valamo on lepo- pysähdys-paikka,
monille matkaajille.
Sinnehän runoilija Saarikoskikin lopulta pääsi,
kotimultiin, pitkältä matkaltaan.
Valamon lehdoissa on ihanat
lepopaikat, siellä monen lapsuuden
käet kukkuvat, tänäkin keväänä.
Kommentin jätti herne · perjantaina 3. huhtikuuta @ 12:14