p3280179.JPG

Seison laiturirannassa. Hämärtyy. Aurinko on painumassa metsään, viimeiset säteet punertavat kuusten latvuksia. Poikkesin sytyttämässä tuohukseni Valamolaisen Jumalanäidin ikonille vain kertoakseni, että tulin taas. Kirkko oli tupaten täynnä väkeä. Vigilian alkurukoukset jäivät soimaan, kun pujottauduin ulos ja laskeuduin rantaan.

Olen väsynyt. En muuten erityisesti, mutta niin reilun kuuden tunnin bussimatka Helsingin Kampin uumenista Valamoon aina vaikuttaa. Työvuosina väsymys oli paljolti päänsisäistä ja kerääntynyttä, nyt se tuntuu vain päivän matkan kokoiselta ja fyysisemmältä.

Huoneeni on kansanopiston majoitusrakennuksessa tällä kertaa. Sieltä voi kulkea ikikuusten kujaa kirkkoon ja trapesaan. Pyysin pihanpuoleisen huoneen toisesta kerroksesta, kun oli mahdollisuus valita. Haluan nähdä kirkon kuparikupolin illalla viimeksi ja aamulla ensin.

Kun astuin bussista Valamon kuusikujan päässä, päivä oli häikäisevän kirkas. Nyt iltapimeällä pihalla harvat lamput loistavat kuin täysikuut, valokehä hangella, varjot ympärillä syvät. Hotellin kaikissa ikkunoissa on valot. Majataloissa trapesan takanakin on paljon väkeä, mutta tässä talossa ihanan hiljaista.

Retriittini matkaevääksi olen valinnut Johannes Viiniköynnöksen kirjekokoelman Palava ruoko. Johannes syntyi vuoden 690 tienoilla Pohjois-Irakissa ja kuului Idän apostoliseen kirkkoon. Munkki Serafim on kirjeet suomentanut syyriasta ja sanoo esipuheessaan palavaa ruokoa kauniiksi symboliksi Jumalaa kaipaavasta sielusta.

Laskeudun levolle. Sinun käsiisi, Isä, ihmisiä rakastava.

*Jatkuu

  • Kuljemme näemmä samoja polkuja, vähän eri aikaan vain. Minäkin luin tällä viikolla Maria Egyptiläisestä. Ja löysin sanan Akatistos-hymni. Oletko käynyt Hiljaisuuden metsässä? Olin siellä vähän aikaa sitten etsimässä tietä kohti Sisäistä pääsiäistä. Silloin ajattelin, ettei tiedä, vaikka sattuisimme samaan paikkaan samaan aikaan. No, ei ihan mutta melkein. Eikö vain tuo mie-sie ole sykähdyttävä? Kuin olisi kotona, kun sen kuulee jossain muualla. Täällähän sitä kuulee koko ajan, miekin puhun sitä kieltä. Tänä iltana lähden itsekin retriittiin, naapuriseurakunnan leirikeskukseen. En ole koskaan ollut. Mietin, kuinka saa ajatukset rauhoitettua, työelämän mullistukset tunkeutuvat uniinkin saakka. Onnea teille uuteen elämänvaiheeseen. Mukavaa, että jossain päästään eläkkeelle ja teillä on luvassa yhteistä aikaa. Mielenkiinnolla luen nämä kirjoituksesi. Olkoon hiljaisuutesi ravitsevaa!

    Kommentin jätti mehtäsielu · perjantaina 3. huhtikuuta @ 06:04

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.