p3220089.JPG

Oman tien löytäminen elämässä on kuin onnenarpa, jokainen sitä tavoittelee, harvalle se helposti onnistuu. Nimettömänä julkaistut mielenpurkaukset lehdissä osoittavat, että oman tien etsiminen voi olla tuskaa täynnä. Mihin on syntynyt, missä kasvanut, mihin totuuteen talutettu – siitä irtoaminen voi olla jopa kymmenen vuoden Via Dolorosa.

Lestadiolaisuus ei ole ainoa uskonyhteisö, missä elämästä rajataan pois paljon ulkopuolisten näkökulmasta normaaliin elämään kuuluvia, yksilön vapaasti valittavissa olevia asioita. Jehovan todistajat, mormonit, helluntaiuskoiset, metodistit, baptistit, Pelastusarmeija, luterilaisen kirkon vanhauskoiset ja viidennen herätysliikkeen äärilaita… kullakin on omat näkemyksensä asioista, jotka eivät uskovalle sovi. Mitä tiiviimpi yhteisö sitä herkemmin se alkaa karsastaa jäsentä, joka poikkeaa ruodusta.

Rajoittaville uskonyhteisöille on yhteistä, että niihin joko synnytään tai liitytään ’tulemalla uskoon’ tietyllä, yhteisön hyväksymällä tavalla. Kirkon työntekijäkin joutuu toisinaan vastaamaan kysymykseen: oletko uskossa. Siinä moni miettii mikä on rehellinen vastaus, jos ei satu olemaan kysyjän tarkoittamalla tavalla ’uskoon tullut’. Pidän edelleen oikeutenani tunnustaa uskoni tavalla, joka minulle luontuu.  

On luonnollista pyrkiä sopeutumaan elämänehtoihin, jotka syntymässä sai. Tragediaksi se kääntyy, jos tuntee, ettei ole vapaa etsimään tietään. Ihmisen oikeus on uskoa tai olla uskomatta, kuulua tai olla kuulumatta, irrota tai jäädä.

  • Tämä on aihe, joka on mietityttänyt useasti.
    Miksikähän juuri uskonnon alueella onkin
    niin ahdasta? Evankeliumihan on Ilosanoma,
    ja lahja, eikä lahjaa tarvitse edes ansaita.

    Kommentin jätti herne · keskiviikkona 25. maaliskuuta @ 10:58

  • Voisiko kyse olla inhimillisestä vallan tavoittelusta, kun joku alkaa määritellä toisten puolesta, miten sopii elää, miten raamattua on tulkittava tai kymmentä käskyä selitettävä, mietin. Teologinen tutkimus on inhimillistä toimintaa, jonka johtopäätökset eivät kelpaa niille, jotka katsovat, että pyhähenki heitä suoraan johdattaa.
    Joissakin tapauksissa on vaikea erottaa kulttuurisia ja uskontoon liittyviä tapoja toisistaan, esimerkiksi muslimimaissa.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 25. maaliskuuta @ 17:29

  • Kysymykseen oletko uskossa, vastaan aina iloisesti: olen. En viitsi ajatella, mitä kysyjä uskolla tarkoittaa tai miten haluaa uskovan elää. Minullekin evankeliumi on ilosanoma. Tästä ilosta olen ollut osallinen vasta 15 vuotta. Ilman ansiota.

    Voimme iloita omasta uskostamme ja antaa toisten uskoa tavallaan tai olla uskomatta. En välitä luterilaisen kirkon kannanotoista, vaikka kirkkoon kuulunkin. Minulle kymmenen käskyn sisältö on: rakasta lähimmäistäsi. Lähimmäisen rakastaminen sisältää toisen ihmisen kunnioittamisen silloinkiin. kun hän uskoo tai toimii eri tavalla kuin minä.

    Kommentin jätti Anjakaarina · keskiviikkona 25. maaliskuuta @ 21:37

  • Sananlasku sanoo ihmisestä:

    Kolmen alla järkkyy maa, ja neljän
    alla ei se jaksa kestää:

    orjan alla, kun hän kuninkaaksi
    pääsee, houkan, kun hän saa
    kyllälti leipää,
    hyljityn alla, kun hän miehen saa,
    ja palvelijattaren, kun hän
    emäntänsä syrjäyttää.

    Vallan tavoittelemista kai.
    Ihmeellistä, että uskontokin voi
    nousta päähän!

    Luulisi, että Ilosanoma
    toisen sijaiskuolemasta
    saisi armollisuutta aikaan,
    kun kukaan ei ole Armahtajaansa
    suurempi!

    Ihminen on erikoinen pakkaus.

    Kommentin jätti herne · torstaina 26. maaliskuuta @ 12:36

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.