Tapahtui Isossa Kauppakeskuksessa, että Pissismummo hätkähti hereille matalaenergisestä fiiliksestään – mikä muuten on ihan hyvä energiataso kaupoissa kiertelyyn, se kun ei verota eläkepussia kovin rankalla kädellä. Poikakaveri talutti nimittäin Mummon ensi töikseen määrätietoisesti vempeleosastolle. (Ei taas! Tämä on jo kolmas kerta hänen lomansa alettua.)

Mummo sai niskaansa melkoisen rykäyksen kahden asiastaan innostuneen miesihmisen tietämystä vempeleen erinomaisista ominaisuuksista. Erittäinkin on kätevä käytössä ja toimii kuin unelma. Eikä maksa paljon. Siis nyt. On nimittäin erikoistarjouksessa. Poikakaveri heilautti jo valmiiksi korttia, mikä on sen merkki yleensä ollut, että asia on päätetty. – Tämä tulee siis hänelle, tarkensi Poikakaveri myyjälle.

– Otetaanpas aikalisä, ehdotti Mummo. (Se on näet osoittautunut hyväksi keinoksi hillitä vempeleinnostusta.) – No, palaamme pian asiaan, sanoi Poikakaveri myyjälle kovinkin varmana. Käytiin välillä etsimässä ne pari juttua, joiden takia itse asiassa Mummo luuli liikkeellä oltavan. Poikakaveri vahti kelloa. – On jo tunti tässä kulunut, nyt mennään takaisin. Pissismummo taapersi Poikakaverin perässä ja kaupat tehtiin, minkäs sille.

Kotiosoitteessa purettiin vempele pakkauksestaan. Oli ohjekirjaa, johtoa, muistikorttia, laturia ja Ominaisuuksia Parantavia Osia. Olipa cd-levyllinen ohjeistusta, jota katsellessa ja kuunnellessa Pissismummolle valkeni mihin hän on joutunut. Vempeleen käyttö ei ihan niin helppoa taida ollakaan miltä kaupassa kuulosti. Tai siis on, vempeleisiin erikoistuneelle, mutta entäs mummoihmiselle.

Tässä nyt on kuulkaa mennyt monta iltaa ja aamua ja Pissismummo on lähestynyt varovasti vempelettään. Ohjekirjan ensimmäinen sivu on jo luettu. (Jäljellä on enää 142, tiheäpränttistä.) Akku on ladattu ja Mummo on pyöritellyt vempelettä käsissään, tuijotellut lasit nenällä merkkejä, painellut nipstaakeja ja kierrellyt kaikkea, missä on jenka. Eiköhän se siitä. Vähitellen. Kuviksi muutu.

  • Hih,
    jotenkin
    erittäin tuttua
    meininkiä….

    Kommentin jätti herne · maanantaina 16. maaliskuuta @ 23:54

  • Ennen se tehtiin metsässä:
    Tuosta poikki ja pinoon.

    Kommentin jätti mm · tiistaina 17. maaliskuuta @ 00:15

  • Saitko paikantimen?

    Kommentin jätti Sananjalka · tiistaina 17. maaliskuuta @ 09:44

  • Olisiko sittenkin uusi kamera?

    Kommentin jätti Liisa · tiistaina 17. maaliskuuta @ 11:19

  • Elo tämän Poikakaverin kanssa on just, niin kuin ’mm’ sanoo ja Hernekin sen tunnistaa, ainakin näissä vempeleasioissa. Väliin viedään eikä siinä vikinät auta. Sananjalka, ootappa hetki, Mummo käy kysymässä mikä on paikannin. Joo, se on kuulemma se, mikä on autoon hankittu viime kesän reissua varten. Liisa, osuit oikeaan, nimenomaan uusi, kun Pissismummo mielestään on ihan hyvin entisellään pärjäillyt ja Poikakaverilla on jo oma järkkärinsä. Ei puutu vempelerajoitteiselta nyt askaretta, ei.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 17. maaliskuuta @ 12:23

  • apua…mä oon kans haaveillut kamerasta….kuulosti tosi työläältä…

    Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 17. maaliskuuta @ 13:48

  • Vilukissi, toisaalta sanovatten lopussa kumminkin kiitoksen seisovan kumartelemassa ja ottamassa aplodeja vastaan. Ni että jospa se siitä iloksi…

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 17. maaliskuuta @ 20:08

  • Voi nipstaakit sentään, kun hankkii jonkin yksinkertaisen vempelee-siis kaupassa. Tulet kotiin….Toisaalta lohduttaa, että muillekin käy näin.
    Hauska sana tuo nipstaaki, joka lienee liepeillämme loppuun asti!

    Pablo

    Kommentin jätti Pabloo · torstaina 19. maaliskuuta @ 18:05

  • Nii, Pabloo, kyllä se siitä lähtee hiljoksiin. Nyt on jo opittu, että ensin ON ja viimeksi OFF. Sitten on harjoiteltu tähtäilyä lupaaviin kohteisiin ja painettu päänipstaakia ensin puoleenväliin, missä vempele peijakas tosiaan säätelee itse tarvittavat asetukset ja kun antaa mennä siitä alas asti, johan syntyy tulosta. Mihinkäs tässä nyt opaskirjaa tarvitaan… (:)))

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 19. maaliskuuta @ 20:06

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.