– Ei se nyt sentäs ihan ittestään käy, tuhahtelee Pissismummo. Hän oli ehtinyt eläköidyttyään kaapata arkipäivät haltuunsa, levittäytyä talon joka soppeen, säätää äänitason mieleisekseen eli pitää toosassa hiljaista musiikkia. Sitä paitsi on hän ominut päivänsä joka minuutin heräämisestä hamaan kello neljään.
Varmuuden vuoksi on nyt todettava, että Pissismummon Poikakaveri on Tärkeä ja Rakas Henkilö, ei epäilystäkään. Vuosikymmenien virrassa konsensus oli toiminut, no, sanotaan enempivähempi kohtuullisesti. Vaan kun Mummo oli saanut säätää eläkeläisen elämänsä mieluisalleen mallille, iski siihen nyt Muutoksen Koura.
Pahiten Muutoksen Koura koettelee keittiötä, joka konsensuskaudella on ollutkin Mummon valtakuntaa. Koura esimerkiksi siirtelee astioita pois niiden ikiaikaisilta sijoilta, kahvimuki löytyy väärästä kaapista, tuikitarpeellinen yleisveitsi eri laatikosta, saksia ei löydy ollenkaan. Keittiön pöydällä on uusiutuva murusavotta, kuin hiiri kävisi näkkäriä nakertamassa. Mummo kohottelee kulmiaan ja taas heilahtaa sifonetti.
– Jo on tyhjää, murisee Mummo itsekseen jääkaapilla. – Eikös tämä vasta viikonlopuksi ostettu täyteen. Juuei, ja mitäs tänään syötäisiin, imitoi Mummo. – En kyllä ala keittiössä asua, pitääkö joka päivä laittaa ruokaa, Mummo kauhistelee. Poikakaveri loimehtii hivenen huolestuneena paikalle. – Jos minä … vaikka makkarasoppaa …
Tapahtuipa eräänä aamuna, että Poikakaveri sai ohjeistuksen kaurapuuron keitosta. Kun Mummo saapui muista askareistaan puurolle, kaurahiutalepaketti oli jo nostettu lieden tuntumaan tyhjän kattilan viereen. – Jahas, huokasi Mummo, ryhtyi kädestä pitäen opastamaan elämäntoveria puuronteon alkuun ja poistui pyykkikoneen suuntaan. Seuraava havainto oli hajukas: puuro pursui liedelle omia aikojaan ja kärysi uhkaavasti. Poikakaveri tuli postilaatikolta.
Pissismummo lienee jo paljastanut, että Poikakaverin harrastuneisuus kotioloissa suuntautuu pääasiassa uutisten seuraamiseen kaikista mahdollisista medioista, timakkaan sohvaurheiluun ja kaikenmoiseen audiotekniseen vempelöintiin. Hänellä se ei päivä käynnisty ilman radion uutispläjäystä ja sanomalehdestä kerrataan hartaasti eiliset uutiset taustoineen. Taannoin kaikasi intomielinen MM-kisaselostus Itävallasta, kohtsillään sama jatkuu Salpausselältä ja sitten ties mistä. Ei lopu kaakatus, sen tietää.
– A tottumus hää onkii toine luonto immeisellä. Yhel se vaa on toisellaine ku toisel. Kyl vissii kaik viel lutviutuup, sanoisi Pissismummon Ikimuori.
Etpä tiedä kuinka hyvään saumaan akan kannalta sattui tämä(kin) riemastuttava tekstisi. On tämä parisuhde-elämä vaan kommervenkkistä touhua näin vanhemmallakin iällä 😉 Ei aina tiedä itkiskö vai naurais.
Kommentin jätti Millan · perjantaina 6. maaliskuuta @ 21:36
Millan, Pissismummo suosittaa itselleen sekä muille huumorin puolelle kallistumista. Siinä on sekin hyvä puoli ettei naurun aiheista tule olemaan puutetta ja parhaat naurut saa se, ken osaa nauraa itselleen :)))
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 6. maaliskuuta @ 22:10
Kuvauksesi tilanteesta oli niin riemastuttavan tosi, että nauratti. Se ei tietenkään ollut tarkoitus, mutta kuitenkin…Tunnistan itseni kupin kätkijänä, murusvanojen mestarina ja puurokattiloiden polttajana, mutta myös radion huudattajana. Myötätuntoa nyt vaan molemmille murustelijoille ja puuron keittäjille!
Kommentin jätti Pabloo · perjantaina 6. maaliskuuta @ 23:51
heh, riemastutavaa lukemista! Miten nopeasti kangistummekaan omiin kaavoihin. Joskus miesystäväni luona sisustan..ja seuraavan kerran kun tulen, niin kaikki on kerätty pois, kun ne olivat multa unohtuneet! Ja ei tarvitse kuin tyttäreni tulla vk.lopuksi yökylään, niin harmittelen mielessäni, kun tavarta liikkuvat eripaikoilleen … heh, te hiotte siellä omaa reviiriäne…toivottavasti kerrot jatkotapahtumistakin!
Kommentin jätti VILUKISSI · lauantaina 7. maaliskuuta @ 12:07
Juu´u, on se ihanaa,
kun kaikki on
niin kuin on,
eikä saksiakaan
löydy, sieltä mistä
pitäisi! Ja kun
toinen sietää
toista vanhanakin,
huumorin siunauksilla!
Kommentin jätti herne · lauantaina 7. maaliskuuta @ 12:22
Sinä sen osasit sanoiksi pukea. Tuttua touhua vaan en ole osannut noin huumorilla aina ottaa. Nytkin tulee urheilupölötystä ja en varmaankaan koskaan saa sitä kaurapuuroa! Kiitos teksteistäsi!
Kommentin jätti pensastasku · lauantaina 7. maaliskuuta @ 19:51
Pissismummo kiittää lukijoita myötätuntoisista lausahduksista. Tästä se uusi arki ihmettelyineen alkaa. Pabloolle vielä, kyllä Pissismummo on naurunkestävää sorttia ja huumoria kukitetaan!
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 9. maaliskuuta @ 17:29
On se vaan hienoa, että tuossa vaiheessa on halua opetella puuron keittoa. Kun oma isäni jäi yksin, hän tuskin osasi vettä keittää. Vaan silti syntyi kaikenmaailman terveyskeittoja, ihan luovuuden keitoksia, kun vähän käytti mielikuvitusta ja kattilaa ja harjoitteli. Jokaisessa miehessäkin on pieni ruuanlaittaja. Pissismummo on hieno ihminen, kun antaa miehellikin mahdollisuuden; harjoitus tekee mestarin.
Kommentin jätti mehtäsielu · maanantaina 16. maaliskuuta @ 15:40