Toinen meistä on laskenut jo pitkään jäljellä olevia työpäiviään. Eläkepäätös ei ole vielä tullut, mutta anomus tehty ja päivämäärä tiedossa. Palkkatoimistossa oli ihmetelty, että mies haluaa lomansa eikä lomakorvausta. Jos työelämä päättyykin, ei pääty elämä. – Onpahan aikaa totutella muutosajatukseen, tuumi Toinen.

Kyseisen kansainvälisen IT-alan yrityksen ohjelmistosovelluksia tekevistä ammattilaisista ei ole vielä kukaan eläkeikään asti aiemmin ehtinyt. Se kertoo alan kovista reunaehdoista, mutta myös yksilön osaamisen arvostuksesta. Toinen vaikuttaa tyytyväiseltä. Eläkeikä täyttyy työssä ja mies vapautuu kohtuullisen terveenä. Moni ikätoveri on näinä aikoina päätynyt irtisanotuksi ja eläkeputkeen.

Ilo on yhteinen, voin hyvin eläytyä Toisen tunnelmiin. Puolisoni on hiukan vanhempi, mutta virkani eläkesäännön mukaan vapauduin varhemmin työelämästä. Tässä on yhteisen elämämme silmukohta. Kahdenkeskinen arki kotona on meille ihan uusi juttu. 

 

 

  • Varmaan kahdenkeskinen arki on todellakin aivan uusi juttu teillä ja vaatii mahdollisesti totuttelemistakin! Mutta teette sitten, kun molemmilla on paperit plakkarissa, päivittäin pitkän yhteisen kävelylenkin ja käytte kirjastossa. Siinä on jo iso yhteinen tekeminen, sitten saakin jo olla pienempiä omia harrastuksia. Muistaakseni asuit isossa paikassa, jossa kulttuuritapahtumiakin on varmasti saatavilla. Tai sitten hanitte kesämökin (ellei jo ole), siellä riittää varmasti tekemistä suurimman osan vuotta. Olen kuullut myös, että joillekin saattaa olla aikamoinen paukku jäädä pitkäksi aikaa yhtä aikaa kotiin ja huomaakin, ettei haluakaan sitä olotilaa. Mutta kun tietää, että yhteinen eläkeaika vaatii sopeutumista, niin siihen voi jo alkaa valmistautumaan ja sen tiedän, että te pystytte siitäkin jo etukäteen keskustelemaan.

    Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 24. helmikuuta @ 15:22

  • Totuttelu alkoi jo tänään! Kaikki hyvin niin kauan kuin huumori riittää, tuumin. Tunnelmat ovat toistaiseksi miellyttävällä tavalla hämmentyneet.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 25. helmikuuta @ 12:44

  • Kokemusta on.

    Kun eläkkeelle pääsi,
    sitä sai totutella olemaan
    itsensä kanssa.

    Suurpeheisenä ei ollut
    omaa aikaa miettiä
    muuta kuin toisia.

    Luulin, että olen
    dementiaan vaipumassa,
    kun palasin lapsuuden
    päiviin ja muistin asioita,
    mitä en koskaan ennen
    ole muistanut;
    kohtaamisia
    jotka olivat vaikuttavia,
    ja jo pois nukkuneitten
    sukulaisten ikävän.

    Oman ajan aika alkoi.
    Näen mitä en ole ehtinyt /viitsinyt
    nähdä.

    Tämä on hyvää
    sydämen perkaus-aikaa!

    Kommentin jätti herne · keskiviikkona 25. helmikuuta @ 14:44

  • Niin juuri: hyvää sydämen perkausaikaa! Tuskin tuo lienee dementiaa, että alkaa muistaa unohtuneiksi luultuja, nähdä hiukan uudesta näkökulmasta sekä nykyiset että entiset..

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 25. helmikuuta @ 23:13

  • Meillä tuo on vielä edessä. On se aika iso muutos. Onnea ja iloa uudelle yhteiselle seikkailulle!

    Kommentin jätti mm · torstaina 26. helmikuuta @ 00:51

  • Onnea ja iloa uuteen elämänvaiheeseen! : )

    Kommentin jätti Haavetar · torstaina 26. helmikuuta @ 18:46

  • Luulenpa, että seikkailu tästä tulee ja odotan uteliaana mihin se meitä vie!
    Toinen tuli tänään viimeisestä työterveystarkastuksesta, jossa lääkäri totesi, että harvinaisen terveenä mies eläkkeelle lähtee, veriarvot eivät voisi paremmat olla. Olen iloinen hänen puolestaan, itselläni ei tilanne ihan noin hyvä ollut eikä ole.
    Kiitos hyvistä toivotuksista, mm, Haavetar ja Ansku! Elämässä riittää erilaisia vaiheita, joissa jokaisessa on oma mielenkiintonsa.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 26. helmikuuta @ 23:31

  • Siunausta uuteen juttuunne.

    Kommentin jätti Ansku · perjantaina 27. helmikuuta @ 20:13

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.