”Suomalaiset masentuvat, uupuvat ja palavat loppuun, koska tulevaisuus ei muka ikinä ole ollut yhtä synkkää, työelämä yhtä rankkaa, nuoruus yhtä vaikeaa ja vanhuus yhtä lohdutonta. – – Maailmanloppu on koko ajan tulossa ja ihmiskunta tuhoutumassa. – – Nykylama tuntuu entisajan niukkuuteen tottuneesta ylellisyydeltä. Nykylääketiede pelastaa kärsimykseltä ja kuolemalta ison joukon, jolla ei ennen olisi ollut toivoa. – – Voi vain ihmetellä, mikä niin hirveästi väsyttää ja ahdistaa, kun elämä on helpompaa ja turvallisempaa kuin koskaan.”
– Toimittaja Seija Sartti, HS/Välihuomio
pysähdyin oikein miettimään, aivan, näin turvallista ei maassamme ole koskaan ollut kuin juuri nyt..ja kuitenkin ylläolevan artikkelin tilanteeessa olemme. Eipä ole tullut mulle tullut koskaan mieleen ajatella tuolta kantilta. Sodat, sairaudet, nälkä, valkoiset, punaiset … eipä tosiaan ole ollut koskaan näin hyvä tilanne ja jopa se leipäkin aina jotenkin turvattu, kapeakin. Laittaa ajattelemaan, että missä me menemme.
Kommentin jätti VILUKISSI · lauantaina 7. helmikuuta @ 21:04
Ollaanko ehkä tietoisempia asioista kuin ennen ja tieto lisää tuskaa? Vertailukohtiakin löytyy, kun toisaalla on yletöntä rikkautta ja toisaalla käsittämätöntä kurjuutta. Tieto horjuttaa elämänuskoa ja saattaa masentaa. – Luen omien sotiemme ajasta parhaillaan. Kyllä on ollut konkreettisesti sekä henkisesti äärimmäisen tiukkaa, mutta on jaksettu ponnistella. Panee miettimään.
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 7. helmikuuta @ 21:49
Mielenkiintoista Ellinoora, että samoja asioita pohditaan toisista tietämättämme. Onkohan meillä joku näkymätön piuha? Itse päädyin näitä miettimään, kun satuin kuulemaan radiosta ohjelman Romaniasta tulleista kerjäläisistä. Ja nyt sitten eilen illalla luin yhden suvun historiaa, sekin pysähdytti taas kerran. Nälkävuodet, lapsikuolemat, perheenpään kuolemat, jonka seurauksena suurilapsiset perheet jäivät äidin varaan, pakolaisuus, kiertolaisuus, evakkotaipaleet, sortovuodet, oman paikan etsiminen…Noiden edessä tulee itselle paha olo tästä yltäkylläisyydestä, siitä, ettemme osaa arvostaa, ettemme huomaa, kuinka hyvin asiat oikeastaan ovat suurimmalla osalla. On hyvä palauttaa mieleen historiaa, se antaa lamallekin toisenlaiset mittasuhteet.
Kommentin jätti mehtäsielu · lauantaina 7. helmikuuta @ 23:07
Mehtäsielu; en tiedä piuhoista, mutta intuitio on usein yhteinen 🙂
Ajatukseni jatkuu yllä olevasta Sartin tekstistä siihen suuntaan, että loppuun väsyneellä ja masentuneella näkökenttä helposti supistuu kuin suppilossa. Ei näe muiden tilanteita, ei historiaperspektiiviä, ei mitään muuta kuin oman kipeyden. Epätoivoa ruokkivia uutisia ja tilastoja riittää ja suppilossa näkökyky zoomaa juuri niihin. Kun epätoivo on poltettu loppuun alkaa vähitellen huomata muutakin kuin oman tilanteen. Joskus tulee mieleen, onko toimittajan tehtävä tosiaan ruokkia epätoivoa. Eikö hyvillä asioilla tai positiivisella kehityksellä ole uutisarvoa?
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 8. helmikuuta @ 12:40
Masentunut minä vastaa, että ihmisen ahneus on pohjaton. Terveempi minä muistaa, että valitsemme vertailukohdaksi aina viiteryhmän, joka on hieman ylempänä omaamme. Henkinen minäni on kiitollinen siitä, että tarpeellista on lopulta vain yksi ja ainoa: sisäinen rauha ja kyky olla tyytyväinen siitä, mikä on hyvin tässä ja nyt. Loppujen lopuksi tämä kaikki ajallinen on suhteellista. Nautin teksteistäsi. Kiitos tästä blogista 🙂
Kommentin jätti Millan · sunnuntaina 8. helmikuuta @ 14:52
*kyky olla tyytyväinen siitä, mikä on hyvin tässä ja nyt* – siinä arvokas päämäärä. Tyytyväisyydestä on niinkin sanottu, että se on sielun home, mutta sillä tarkoitettaneen tilaa, jossa ei enää ponnistella epäkohtien korjaamiseksi. Sehän ei ole sama asia. Sisäinen rauha tulee osansa hyväksymisestä ilman fatalismia.
Kiitos kommentista, Millan, nythän löysin Sinunkin blogeihisi. Kiinnostavia juttuja siellä!
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 9. helmikuuta @ 13:48