Kaupunkimme kirjasto järjesti nuorille kirjoituskilpailun. Osanotto oli vilkasta, mutta arvosteluraati järkyttyi teksteistä. Tällaistako on nuorten elämä nykyään: ahdistusta, pelkoja, kiusaamista, huumeita, väkivaltaa? Vai halusivatko nuoret tahallaan provosoida aikuisia, joiden olettivat odottavan siistejä pikku esseitä kasvamisen vaikeudesta?

Nuorten ahdistus koskettaa, koska aikuisetkin ahdistuvat, pelkäävät, kiusaavat toisiaan ja tulevat kiusatuiksi, käyttävät päihteitä ja ovat väkivaltaisia. Se, mitä nuoret kertovat, on läsnä tässä samassa maailmassa. Olemmeko me aikuiset turtuneet tai peräti sulkeneet silmät todellisuudelta? Ehkä me tarvitsemme nuoria paljastamaan oman kyvyttömyytemme nähdä miten on.

Aikuisten ahdistus ja pelot liittyvät ihmissuhteisiin, työelämään, toimeentuloon, terveyteen ja globaaleihin uhkiin – mutta myös omien lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Vähitellen karttuva elämänkokemus antaa selviytymiskeinoja. Lapsi ja nuori voi toivottavasti turvautua johonkin lähiaikuiseen. Aikuiset voivat tukea toisiaan.

  • Aikuiset ainakin voisivat yrittää tukea toisiaan. Luulen, että jotain muuttuisi, jos aktiivisesti pidettäisiin huolta toisen henkilön vapauksista eikä pelkästään omista vapauksista.

    Kommentin jätti mm · keskiviikkona 4. helmikuuta @ 20:30

  • Tulee mieleeni äidinkielen opettajan kertomus. Syksyllä hän antoi aiheen. Kerro unelmasi. Lukioikäiset kirjoittivat kynät sauhuten. Opettaja lukee yhden kertomuksen, jossa kaksi sanaa: Tahdon kuolla. Opettja hätääntyy, mitä tehdä. Jatkoa en tunne.
    Minkähän lainen se nuorten maailma oikeasti on? Vaatimuksia ja yksin jäämistä, karkuunjuoksevia vanhempia-joilla omat pelot. Kuinka olla lähimmäinen?

    Kommentin jätti Pabloo · keskiviikkona 4. helmikuuta @ 22:39

  • Uskon, että nuorilta vaaditaan liikaa, jo lukiossakin. Olen verrannut omaa lukioaikaani
    tyttärieni vastaavaan aikaan, ja sanoisin, että minä pääsin v. 72-75 helpommalla kuin he 90 luvun lopulla.

    Kommentin jätti vilukissi · torstaina 5. helmikuuta @ 15:28

  • mm; mietin pitkään ennen kuin kirjoitin: *aikuiset voivat tukea toisiaan*. Se pyrki tulemaan konditionaaliin *voisivat*. – Kyllä, kyllä me voimme tukea toisiamme, monin tavoin. Ei kaikki kaikkia, mutta kukin aina jotakuta toista, tavalla tai toisella. Niin kuin sanot, toisten oikeuksien kunnioittaminen yhtäläisesti kuin omien, on avain.

    Pabloo; opettajat lienevät aikuisista parhaiten selvillä siitä miten nuorilla menee. Tukevatko vanhemmat opettajia, tukeeko koululaitos ja yhteiskunta? Kaikki nuoret eivät tarvitse ’hoitoa’ vaan tervettä aikuismallia, joka ei väistä nuoren ahdistusta.

    Vilukissi; nuoret tukisivat myös toisiaan, jos lukioissa olisi luokkasysteemi nykyisen kurssimuotoisen sijaan. Tuntuu siltä, että nuori joutuu liian varhain selviytymään monien erilaisten opetusryhmien jäsenyydestä vaativine kurssitavoitteineen. Ehkä me emme oikeasti ymmärrä minkälaisessa todellisuudessa tämän päivän nuori koulumaailmassa elää.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 5. helmikuuta @ 19:58

  • ”kukin aina jotakuta toista, tavalla tai toisella” Tämä olisi tärkeä sanoma levitettäväksi. Liian ylimalkaisilla ja vaativilla viesteillä tuhotaan hyvä perusajatus. ”Et voi muuttaa koko maailmaa, mutta voit muuttaa yhden ihmisen koko maailman.” Aina et voi muuttaa toisen koko maailmaa, mutta jokainen todellinen kohtaaminen muuttaa aina jotain.

    Kommentin jätti mm · perjantaina 6. helmikuuta @ 13:53

  • Juuri näin. Usein ei edes tiedä olleensa avuksi tai tueksi jollekin, sekin on arvokasta, vaikkei itse tiedä.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 7. helmikuuta @ 17:13

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.