Aamunkajo punaa huurteiset koivunlatvat. Vastavalossa lumi kimaltaa oksilla ja ilmassa leijuu kirkkaita kiteitä. Iho tuntee kylmän, punertuu mielihyvästä. Askelet soivat kireästi lumijäällä. Talvi laulaa!

Soitan Lapsuusmaalle, hoivakotiin, kuullakseni miten Äiti voi. Ihmeellistä miten läsnäolon ja tunnistamisen kerrosten hiutuessa olemattomiin voivat rutiinit pitää ihmisen elämän käynnissä: herääminen, pukeutuminen, vuoteen sijaaminen, syöminen, riisuutuminen ja nukkuminen. Aamu toisensa jälkeen valostuu ja kohta on ilta taas.

Auringonlasku punertaa hennosti taivaan metsän rajalla. Lumi sammuu jähmeän valkeaksi viitaksi. Valo suodattuu, luo maisemaan sinisen hetken. Ja sitten on ilta.

 

  • ja sitten on taas ilta …. erittäin hienosti kirjoitettu!

    Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 3. helmikuuta @ 21:08

  • Tänään taas viittasin blogiisi.

    Kommentin jätti mm · keskiviikkona 4. helmikuuta @ 13:20

  • Kiitos rohkaisevista kommenteista, Vilukissi ja mm.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 4. helmikuuta @ 15:25

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.