Ihanasti poikkeava viikko! Jos rasittaakin jalan verrytysohjelma, on ollut suuri ilo mummeloida Pikkuritarin kanssa. Olipa eräs ilta, kun Nuorikolla oli orkesteriharjoituksensa ja Esikoinen viipyi opetuspuuhassaan. Pikkuritari kärrättiin Mummelin ja Vaarin illan ratoksi. Syliteltävän ihana vekkuli, hyväntuulinen ja onnellinen pojanpoika!

Eilen taas matkasi mummeli junaa vaihtaen Pikkuritarin kotiin. Isukki siinä valmisteli töihinlähtöä, äiti oli jo mennyt varhemmin. Kun Isukki oli takki päällä lähdössä, meinasi Pikkuritarille harmitus jäädä päälle, tuttia tarvittiin hetkeksi, mutta vielä ehdittiin jutella mukaviakin, ennen kuin tuli päiväunosten aika. Mummelin kääriessä Pikkuritaria ulkotamineisiin, silmät jo lumpsahtivat. Poju vain pussiin ja vaunukoppa parvekkeelle.

Päiväunien aikaan Mummeli päivitti tietojaan vauvanhoidosta lukemalla alan uusinta opusta. Enimmäkseen oli ihan tuttua tarinaa, mutta nykyään ruokailuaikoja ei vahdita kello kädessä eikä syliä tarvitse säästää. Vauva saa itse ilmaista milloin on nälkä, äidin tehtävä on tulkita itkun vivahteet. Imetysohjeita oli runsaasti, muttei mitään painostusta rintaruokintaan. Nykyäidit imettävät aina kun voivat ja isät tarjoilevat maitovastiketta, kun äiti ei ole paikalla.

Ennen kuin Pikkuritari heräili vaatimaan ruokaa olikin äiti jo tullut kotiin. Kylläisen ja hyväntuulisen Pikkuritarin luota oli Mummelin ihan vaikea irrota kotimatkalle.

 

  • Ihanaa! Tunnen ja tiedän tunteesi, mullakin on nykyään 1,5 kk ikäinen pieni tyttärenpoika, vielä ilman nimeä. Muistan, kun tämä tyttäreni (28) oli vauva, niin 4 tunnin välein piti syöttää…ja kerran mulla oli naapuri kylässä ja vauva itki ja itki. Katsoin aina kelloon, että voihan nyt vielä vajaa tunti ennen kuin itku loppuu. Naapurini kysyi lopulta, että miksi ihmeessä et anna lapsellesi ruokaa!? Sanoin, että vasta vajaan tunnin päästä, kun on 4 h kulunut…naapurinrouva oli hetken hiljaa ja sanoi lopulta, että on hieno, kun lapsesi ymmärtää jo kellonajat! Olin hetken ihmeissäni ja siinä samassa tajusin, että tyhmäähän se on vauvaa huudattaa, ei muuta kun ruokkimaan ja sen koommin en kelloja tuijotellut. Neuvolassa kysyttäessä vastasin, että joo-o, kyllä syötän 4 h välein.

    Kommentin jätti vilukissi · torstaina 29. tammikuuta @ 18:11

  • Sama juttu ällistytti minuakin aikoinaan. Neljän tunnin ateriaväli on aikuisella ihan ok, mutta että vauvalla! Toinen meistä kertoo aina juttua, kun hänen äitinsä ihmetteli esikoisensa itkuisuutta, niin mummo tokaisi: tuolla lapsella on nälkä. Mummoilla on kokemusta.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 29. tammikuuta @ 20:36

  • Minulle on useampi eläkeläinen sanonut miten on ihanaa kun nykyään saa syöttää vauvoja sillon kun niillä on nälkä eikä tarvitse katsoa kelloon. Sen aikainen ohjeistus on ollut rankkaa – myös äideille.

    Kommentin jätti Ansku · torstaina 29. tammikuuta @ 23:49

  • Entäpäs ne nykymummojen aikanaan saamat iänikuiset ohjeistukset, että antaa lapsen itkeä, keuhkot siitä vahvistuvat! Sitäkään ei voinut noudattaa, itkevää lasta pyrkii varmaan jokainen äiti lohduttamaan. Olisipa kiva kuulla muinaisen terveyssisarkoulutuksen saaneilta mihin nämä ohjeet mahtoivat perustua.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 30. tammikuuta @ 11:20

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.