Sunnuntaiaamuna varttia vaille yhdeksän soi ovikello. Täällä kuulkaa eletään viikonloppuisin siihen aikaan kahvikupposen jälkeistä nirvanaa aamutakissa, Pissismummo paikallisaviisin ja Poikakaveri valtakunnan päälehdykkäisen kimpussa. Kun ei nuorisoliikennettä enää ole tässä osoitteessa eikä kaupungissa ole tapana ilmaantua toisen oven taakse ilman asiaa, vähän siinä kulmat kohosi, että mitäs nyt.

Poikakaveri katsoi velvollisuudekseen käydä ovella tiedustamassa. Naapurirouva siinä seisoo ja tinkaa nimiä paperiin. – Jaahas, mihinkäs pap… – No, meinaan tästä pitkään työreissuun, että jos jotain sattuu, pitää kotimiesavokin tilanne turvata. Ei muuta kuin todistatte, että olen täysissä järjissä paperin rustannut.

Tässä vaiheessa Pissismummo höristi korvaa ja tassutti eteiseen. Tottahan kiinnosti mainittu täysjärki, se kun on ollut Mummon ikiomaa arviointialaa, hihii. Pissismummo tarkastelemaan naapurirouvaa sillä silmällä, millä täysjärki havaitaan, jos sitä on. Ihan tuo näytti pätevältä, silmät kirkkaina, tukka hienosti kammattuna ja asialliset vermeet päällä. (Samaahan ei voinut sanoa todistajaparista.)

Eipä mitään, Poikakaveri jo nimeä raapusti. Vaan Mummo on tanakkana: ei kuunaan nimeä mihkään paperiin ennen kuin on selvillä, mitä asia koskee. Niinpä istahti hän eteisen jakkaralle lukemaan. – Jaa, sitä on ruvettu testamenttia laatimaan aamutuimaan. No, eipä ole huono idea hoitaa asia, kun ei lain turvaa avopuolisolla ole.

Toivoteltiin matkaonnea ja tervetuloa kotiin takaisin. Naapuri painoi oven kiinni mennessäns. Eteisen peilissä vilahti peljästyttävä näkymä: tukka pystyssä ja muinaisessa aamutakissa ei moni mummo ole parhaimmillaan. Mutta todistajaksi kelpasi.