Vuoden ensimmäisenä päivänä jätin kirjoituspöydälleni erään perintömaljoista. Se on kirkasta lasia, sillä tavoin pintakuvioitu, että näyttää olevan yltyleensä säröillä. Kosketuksesta se helähtää aavistuksen verran alavireisen a:n. Lasin sisäkerroksista, läheltä maljan pohjaa, löytää tarkkaan katsoen ihan oikean särönkin korukuvioon kätkeytyneenä.

Malja on kiehtovalla tavalla kaunis yksinkertaisuudessaan ja sai miettimään säröjä ja arpia, joita minussakin on. Sisäiset säröt eivät välttämättä näy, tuntuvat kyllä. Jotkut arvet sekä näkyvät että tuntuvat. Itsetuntemus edellyttää säröjensä ja arpiensa hyväksymistä. Vaikka jälkiä jää, elämä voi olla ehjä. Kosketuksesta soin, vaikka sointu voikin särähtää.

  • Kauniita, koskettavia kirjoituksia sinulla.

    Jotkut särät jäävät omiksi yksityisiksi salaisuuksiksi. Kun niitä hiljaisuudessa katselee ja antaa kyyneleille tilaa, viilto ja kipu heikkenevät. Arvet ovat suojaksi.

    Kommentin jätti Lastu · perjantaina 9. tammikuuta @ 16:11

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.