Toinen tuli tätinsä lähiomaisten kesken pidetystä perunkirjoituksesta. Jo hautajaismatkalla tädin sisar oli pyytänyt valitsemaan muistoja kirjoista ja koruista. Nyt sieltä oli pakattu mukaan liinavaatteita, muutama maljakko ja pöytähopeaa. Toivoin hiljaa mielessäni, että perintötavaraa ei tulisi kovin paljon. Kaikkea on jo riittävästi, liikaakin. Toisaalta, eräänlaista kierrätystähän perinnötkin ovat.

Uudenvuodenpäivän iltana tutkimme yhdessä perintötavaroita. Kuten kirjoista jo olin huomannut: täti oli valikoiva ja laatutietoinen. Pellavalakanoissa on upeat revinnäiskoristeet tai itsevirkatut pitsit sekä kauniisti aplikoidut nimikirjaimet. Tahrattomia damastipöytäliinoja, uudenkiiltoisia pellavapyyhkeitä, taitavasti kirjailtuja tabletteja ja pikku liinoja oli iso kassillinen. Toistaitoisena naisihmisenä arvostan kyllä suuresti käsityötä.

Täti syntyi rajantakaisen Karjalan kaupungissa ja koki siis evakkouden. Nuoruutensa herkimmät vuodet hän oli rintamalottana. Mitä jälkiä sotavuodet häneen mahtoivat jättääkään. Myöhemmin täti teki elämäntyönsä sotilaskotisisarena. Hän eli elämänsä erakkosieluisena ja itsellisenä ihmisenä. Ehkä vuodesta toiseen vaihtuvat varusmiesikäluokat olivat jokin side nuoruusvuosien sotakokemuksiin.

Tädit ovat tärkeitä. Heissä havisevat sukupuun ikivihreät lehvät. Lähtiessään he jättävät oven auki, askeltensa painaumat pihanurmeen. He vilkuttavat koivukujaa mennessään ja lehahtavat pois haurain siivin kuin perhoset.

  • Kuinka kauniisti kirjoitat tärkeistä tädeistä. Oikein liikutuin tuosta loppukappaleesta. Sehän on kuin maailman kaunein proosaruno. Osaisipa itsekin elää niin että kun lähtee joku veljenlapsista ajattelisi samoin.

    Kommentin jätti mehtäsielu · tiistaina 13. tammikuuta @ 07:01

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.