Kehitys kehittyy. Paitsi MySpacea ja kaiken maailman gallerioita, on tullut muotiin kuorruttaa blogisivustojakin kuin täytekakkua. Kimalletta ja välkettä kylvetään surutta, joissakin rämähtää tai kilahtaa heti soimaan blogistin lempimusa, joissakin tarjoillaan YouTuben pläjäyksiä toisensa perään. Kuvan käyttö on räjähdysmäisesti kasvanut. Minkä määrän digikuvia blogit ovatkaan pursottaneet virtuaalitaivaalle!

Ilmiössä lienee kysymys yleistyvästä viihteellistymisestä, joka näkyy päivälehdistössä ja television ajankohtaisohjelmissakin, jopa Ylellä. Ilmiö kertoo ajastamme, jossa julkisuus mittaa olemassaoloa ja sen laatua. Ilmiössä pelkistyy myös monen blogin idea: näkyä ja kuulua, tuoda oma eksistenssi koreaksi meikattuna estradille – laulaa voittajan hittiä lainahöyhenissä ilman omaa sanottavaa.

Ehkä joskus taas huomataan, ettei kaikkien musiikkimaku ole samanlainen ja musiikki ylimalkaan on mitä suurimmassa määrin hetken tunnelmaan liittyvä. Kuvaryöppy on kuin sanaryöppy, ajatus hukkuu tulvaan. Niukkuudella on ystävänsä, hiljaisuus voi puhua ääntä voimakkaammin ja minimalismi avata maailmojen sfäärit.

  • Minulle vähän vieras blogimaailma ilmeisesti heijastelee nykyhetken mediaseksikästä krääsä-ähkyä, jossa on trendikästä olla in.

    Kuinka moni oikeasti miettii mitähähän antaisi lahjaksi hänelle jolla jo on kaikkea… niin mitä?

    Minne tämän uuden ja ”paremman” maailman ajattelukyky ja hiljaisuus on kadonnut?

    Kommentin jätti erakko · tiistaina 9. joulukuuta @ 19:05

  • Erakolle. Olen myös miettinyt, miten vaikeaa on asioiden ja ilmiöiden arvottaminen. Moni luopuu siitä kokonaan, hyväksyy kaiken, pyrkii miellyttämään mahdollisimman monia – ja ajautuu tahtomattaan arvottomuuteen. Asioiden ja ilmiöiden arvottamisessa taas on aina läsnä vaara, että tulee loukanneeksi jotakin toisin ajattelevaa ja esiintyneeksi kuin tietäisi paremmin. Ehkä arvottamisessa pohjimmiltaan ei ole kysymys huonommuuden ja paremmuuden määrittelystä – vaan ainoastaan sen kertomisesta mitä itse arvostaa?

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 10. joulukuuta @ 13:20

  • Niukkuudella on ystävänsä. Olipa osuvasti sanottu. Tunnustaudun niukkuuden ystäviin, vaikka en itse kovin hyvin sitä hallitse. Joskus ajattelen, että pitäisi saada aikaa sellainen muotivillitys, että oikein kilpailtaisiin siitä, kuka niukimmin osaa esim. joulunsa valmistaa.

    Kommentin jätti mehtäsielu · torstaina 11. joulukuuta @ 23:16

  • Mehtäsielulle. Sattumoisin luen parhaillaan Kyllikki Villan kirjaa Tyttö sodassa. Siinä ilmenee se, mikä on pakollisen niukkuuden kääntöpuoli: lottatytöt sotatehtävissä ajattelivat koko ajan ruokaa!
    Nuorempana stressasin itseäni yhä uusien jouherkkujen valmistamisella perheelle, nyt riittää, että kukin saa herkkunsa jossakin vaiheessa joulua. Lahjoja ei ole säkkikaupalla, yksi paketti kullekin riittää, sekin jotain oikeasti tarpeellista. Näin toimimme lapsuuskodissani, se näyttää toimivan tässäkin ajassa.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 12. joulukuuta @ 14:02

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.