Mitä pitemmälle talvea päin aika sukeltaiksen sitä lyhyemmäksi käy päiväsydän, äimistelee Pissismummo. Aamuhämärä vaihtuu iltahämäräksi tuon tuostakin ihan huomaamatta. Uutistunnari säikäyttää aina mummosen horroksesta: mitä! joko se päivänkuvatus taas meni jälkeä jättämättä. Kyllä on sanottava, että peräti saamattomalta tuommoinen elämä näyttää ja sitäpä se onkin.

Pissismummo on tietävinään, että semmoisiakin iäkköihmisiä on, joiden hämäräpuuhat tuottavat pinottain neulottuja sukkia ja lapasia; pakastin tursuaa itse leivottua leipää ja piirakkaa, komerot kiiltelevät järjestyksen jäljiltä. Nih, ne häärivät ja käärivät tähän aikaan vuodesta, sommittelevat joulukortitkin omin kätösin, nuo aikaansaapikkaat.

Jo marraskuun puolella Pissismummo kevytpanikoi ja sai Poikakaverin lähtemään muassaan kierrokselle tavarataloon. Piti mukamas silmitellä mitä on tarjolla talossa, joka siis on täynnään vaikka mitä tavaraa tolkuttomuuksiin asti. No huh, semmoisista röykkiöistä mitään löydä. Sitäpaitsi onko nyt enää olemassakaan mummonkukkarolle sopivia tavaroita?

Melkolailla ansiottoman arvonnousun kokenut valtionrahainministeri patistelee kansaa kuluttamaan, että lama pysyisi loitolla. On siinäkin neuvo, ärisee Pissismummo. Mummonkillingeilläkös tässä pitäisi kasinotalouden husaarien tunaroima kassakriisi tukkia! Vaan sielläpä tungeksivat mummot ja vaarit kuuliaisen kuluttajakansan joukossa tavaroiden talossa hikihelmet otsalla.