Luo maailmasi, syksyn ritari, saat nähdä, vielä on tehtävää ja sinua tarvitaan, juuri sinua

Luota silmiisi, syksyn ritari, luota silmiisi ja sydämesi ääneen

”””””””””””””””””””

Esikoisen ja Nuorikon kotiin oli kokoontunut pyhäisen päivän iltapuhteella lähisukua ja ystäviä. Itseoikeutettuna keskushenkilönä oli sukujensa nuorimmainen, jonka nimijuhlasta oli kysymys. Aluksi nostettiin onnenmaljat päähenkilön ja koko pikku perheen kunniaksi. Mummo ja Mummeli olivat leiponeet sacheria ja charlottaa kahvipöytään, josta löytyi muutakin maistuvaa aikuisten makuun.

Nuori äiti kertoi nimenvalinnasta. Sehän ei ole ihan helppo juttu. Monista mahdollisista pitää löytää ne pari kolme, mitkä molemmat vanhemmat voivat hyväksyä ja mitkä tuntuvat sopivan lapselle. Nimiin saattaa itse kullakin liittyä mielikuvia, jotka vaikuttavat ja pitäisihän etunimen sopia jotenkin sukunimen kanssa yhteenkin. Kauniit nimet he olivat valinneet esikoiselleen ja säilyttivät salaisuuden julkistamishetkeen asti.

Nimijuhlassa luotiin meille uutta perinnettä. Poikansa nimen julkistivat vanhemmat ja lasta olivat siunaamassa ystäväpapin johdolla vanhemmat, kummit ja isovanhempien puolesta Mummeli. Siunaukseen liittyi esirukous lapsen ja vanhempien puolesta. Yhdessä laulettiin Suojelusenkeli. Mummo luki valitsemansa kauniin runon. Nuori äiti lauloi lapselleen Mikko Perkoilan hienon laulun Ritarin paluu ja isä näppäili kitaraa. Vaarit myhäilivät taustalla.

Kuukauden ikään ehtineen lapsenlapsen ensi hymy sulatti Mummelin ja Vaarin sydämen kerrassaan, kun se tuli juhlaennakkona sähköpostissa. Nimijuhlassaan päähenkilö uinaili suurimman osan aikaa iloisesta hälinästä piittaamatta, mutta tärkeimmillä hetkillä heräsi katselemaan touhua tyynesti vanhempiensa turvallisessa sylissä.

 

””””””””””””””””””””

Alun ajatukset mukailtu Mikko Perkoilan laulusta Ritarin paluu

  • Oi mikä hymy! Ihana pikkuinen poika.

    Kommentin jätti savisuti · perjantaina 28. marraskuuta @ 17:22

  • Hurmaava Ritari! Siunausta koko perheelle.

    Kommentin jätti Ansku · perjantaina 28. marraskuuta @ 18:13

  • Heille on annattu valta ja voima jakaa päivänsäteitä maailmaan. Ja millaisia päivänsäteitä! Aivan sydämeen käyvän ritarillisia! Valoisaa adventinaikaa Sinulle Ellinoora ja kaikille läheisillesi.

    Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntaina 30. marraskuuta @ 06:55

  • Pienen Ritarin hymy sulattaa tämänkin mummelin. Toivon, että pilke silmäkulmassa säilyy vuosienkin saatossa!

    Kommentin jätti Vallaton mummeli · maanantaina 8. joulukuuta @ 15:01

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.