Pojanpojan pikku perhe kävi ensi kertaa Vaarilassa kolmistaan. Mummelin sydän sykähteli ilosta heitä kaikkia katsellessa ja kuunnellessa. Sellainen isänpäivä pitkästä aikaa, jota voimme sanoa isien päiväksi, olihan koolla isää ja poikaa kolmessa sukupolvessa. Esikoisemme Ukkivaari ja Pappa olisivat varmaan mieluusti olleet läsnä tässä onnellisten isien päivässä. Ehkä olivatkin, siellä tuonpuoleisessa, jollakin tavalla.
Pojanpoika, jota saimme sylitellä heti syntymäpäivänsä iltana, tuntui jo niin tutulta ja rakkaalta. Olemme saaneet käydä häntä katsomassa myös kotona ja Esikoisisä on kiitettävästi muistanut meitä sähköpostissa lähetetyillä kuvilla. Näillä myönteisillä asioilla on merkitystä isovanhempien ja lapsenlapsen suhteen rakentumiseen. Vaarille annettiin isien päivän kunniaksi eniten sylivuoroa.
Esikoinen oli puolivuotias, kun kävimme hänen mummiaan tervehtimässä sairaalassa lentomatkan päässä. Siinäkin tapaamisessa oli läsnä kolme sukupolvea isiä ja poikia. Tiesimme kaikki, että mummilla ei ole paljon aikaa jäljellä. Ennen lähtöä laskin Esikoisen mummin syliin sairaalan vuoteelle. Tuohon pyhään hetkeen tuntui pysähtyvän aika ja ikuisuus. Ei tarvittu sanoja, silmät vain hiljaa kyyneltyivät.
Tärkeitä, tärkeitä hetkiä.
Kommentin jätti Ansku · maanantaina 10. marraskuuta @ 17:19
Tippa tuli silmään sekä onnesta että kaipauksesta.
Kommentin jätti pensastasku · maanantaina 10. marraskuuta @ 19:23
joo, aina noissa kohtaamisissa on ikuisuus läsnä ja jotain surumielistäkin…aivan kuin kaikki tietäisivät, että aina ei tule olemaan näin.
Kommentin jätti vilukissi · maanantaina 10. marraskuuta @ 21:43
Olen kertonut tätä muistoa pojilleni, joilla on muistoja vain yhdestä isoäidistä. Pojanpojallamme on nyt molemmat isovanhemmat eikä sekään ole itsestään selvää. Tärkeimpiä ovat aina käsillä olevat hetket. Muistoja ei jää, jos ei pysähdy.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 11. marraskuuta @ 16:55
Pensastasku tuossa printtasi sanat suustani.
Kommentin jätti Vallaton mummeli · torstaina 27. marraskuuta @ 19:15