Kaupunkimme ammattikorkeakoulun sosiaalialan oppilaiden ryhmä oli järjestänyt tiloihinsa ohjelmaa vanhusten viikon merkeissä. Avoin kutsu oli esitetty tahoille, jotka ovat ikäihmisten kanssa tekemisissä. Vapaaehtoistyön keskuksen Nostalgia-projektin torstaimummelit vietiin vanhusten viikolla siis ’jutteluvirastoon’.
Eipä ollut monikaan mummeleista ennen käynyt tuossa hulppeassa talossa, jonka toisessa siivessä on kaupungin suuri kulttuurisali ja toisessa ammattikorkeakoulun tiloja. Meidät ohjattiin toisen kerroksen luokkaan, josta avautui upea näkymä kaupungin kauneimmalle aukiolle. Tila oli rakenneltu viihtyisäksi ja heti alkajaisiksi tarjottiin kunnon pullakahvit.
Pöydissä oli monistettuna lasten lausahduksia, tyyliin: ”Mummolassa on joskus hengenvaarallista käydä, kun siellä voi tulla rutistetuksi melkein hengiltä” – tai ”Mummo on muuten ihan mukava, kun se vain ei aina tarjoaisi samaa siskonmakkarasoppaa”. Torstaimummeleita nauratti, mikä oli tarkoituskin.
Sivupöydälle oli valikoitu vanhuuteen liittyvää kirjallisuutta. Hyvä oivallus oli ottaa mukaan muun muassa TV:n historiasta kertova kuvitettu opus, jossa kerrottiin alkuvuosista lähtien tärkeimmät uutisotsikot sekä suosikkiohjelmat. Mummelit muistelivat milloin heille oli televisio hankittu ja mitä alkuaikojen ohjelmista oli jäänyt mieleen.
Taidokas nuori musiikinharrastaja esitti klarinettimusiikkia ja nuoret houkuttelivat mummeleita laulamaan kanssaan Satumaata ja Emmaa. Oli organisoitu myös pieni tietokilpailu, jonka kysymyksiin annettiin ABC-vaihtoehdot. Kätevää, että saattoi arvata, jos ei tiennyt. Kysymykset olivat sopivan vaikeita, tuntui mukavalta, ettei vanhojen tietämystä aliarvioitu. Aika mukavasti pisteitä keräsivät mummelit.
Mukavasti siinä hurahti mummeleilta poikkeuksellinen aamupäivä. Opiskelijat olivat kyllä nähneet kovasti vaivaa ohjelman vuoksi, mutta kyllä juttelu jäi kävijöiden itsensä varaan. Sosiaalisia taitoja ei opi kuin harjoittelemalla ja siihen oli hyvä tilaisuus. Ensi kerralla!
Torstaimummelit jutteluvirastossa 😀 Viimeinen kappale sai miettimään, kuinka paljon olemme etääntyneet siitä monta sukupolvea kattavasta perheestä…Miten paljon hiljaista tietoa menetämme, jos emme osaa kuunnella ikäihmisiä. Voi miten tulee ikävä mummia ja aikaa hänen kanssaan. Tulee ikävä erästä ystävää, joka kuoli melkein 80 vuotiaana kaksi vuotta sitten.
Kommentin jätti Nana · maanantaina 13. lokakuuta @ 21:55
Nana, menetämme mahdollisuuksia mummien ja ystävien myötä, mutta onnellinen sinä, kun tunnet sen menetyksen. Siihen tuntemisen kohtaan voi puhjeta uusi mahdollisuus..
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 13. lokakuuta @ 23:36