Lähdimme yhdessä käymään lapsuusmaillemme, Toinen ja minä. Ajelimme huikean kauniissa syysvärisessä maisemassa. Kullankeltaiset sänkipellot yhtyivät tummanvihreän ja keltaisen kirjavaan metsänrajaan milloin lähempänä milloin kauempana tiestä. Musteensiniset ja helmenharmaat pilvet päästivät pitkiksi toveiksi auringon kultaamaan lehtipuut, toisin ajoin taas sadekuuro huuhtoi maisemaa ja tiellä kulkijoita.

Viivähdimme menomatkalla Toisen kotikaupungissa hänen vanhempiensa haudalla ja palatessa lempiravintolassamme myöhäisellä sunnuntailounaalla. Satakunta kilometriä tuonnempana on minun Lapsuusmaani; veli ja vaimonsa kylällä vanhaa kotia kahdestaan asumassa, kummipojan perhe pikkuisineen kuntakeskuksessa omassa talossaan. Ja vanhainkodissa Äiti.

Hoivaosastolla on kolme pappaa ja viisi hopeahiuksista mummelia, enemmän tai vähemmän muistamattomia kaikki. Juttelen hoitajien ja jokaisen asukkaan kanssa äidin luona käydessäni. Viidesti päivässä asukkaat kutsutaan yhteiseen ruokailutilaan syömään tai kahville. Siinä on rollaattoreita ruuhkaksi asti, kun kaikki saapuvat ajokkeineen paikalle. Hoitaja huomioi ruokaa jakaessaan ystävällisesti jokaisen. Aamupäivähoitajat huolehtivat puhtaudesta, iltahoitaja auttelee nukkumaan.

Vaikka Äiti ei itse osaa kertoa missä on, hän tuntuu tyytyväiseltä, koska on vihdoinkin oikeassa paikassa. Kun oli juteltu ja muisteltu ja halattu, kysyin vieläkö kipeää olkapäätä särkee. – Ei se ennää niin kivistä, ko sie sitä silittelit, sanoo Äiti ja nauraa. On hyvä lähteä, kun Äiti jää toisten joukkoon ja kaikki hopeahiuksiset vilkuttavat hyvästiksi. Pian taas tapaamme, jos Luoja suo.

  • Piirsit kauniin ja lohdullisen kuvan hopeisesta ehtoosta. Onneksi vanhuuden ei aina tarvitse olla pelkästään surkeaa tai ahdistavaa. Ei ihan aina, jos meillä on joku joka välittää, osaa ja jaksaa.

    Kommentin jätti erakko · tiistaina 7. lokakuuta @ 21:06

  • Löysin tänne ensimmäistä kertaa, pidän blogistasi ja sen tunnelmasta. Tänään on ollut eräänlaisten sattumien päivä ja klikkasin myös blogilistalta sattumanvaraista blogia ja se oli juuri tämä. Erakko puki sanoiksi minunkin ajatukseni.

    Kommentin jätti Nana · tiistaina 7. lokakuuta @ 22:30

  • Olipa kaunis tunnelma. Äiti nauramassa ja kaikki hopeahapset vilkuttamassa. Vanhuudessa voi selvästi käydä hyvinkin.

    Kommentin jätti mm · tiistaina 7. lokakuuta @ 23:38

  • Erakko, niin, vihdoin näin, mutta äidin kohdalla pitkältä tuntui tie ja monivaiheiselta tähän päivään. Voin vain olla kiitollinen tästä, miten nyt on.

    Nana, kiitos kommentista, tervetuloa uudestaankin! Toivottavasti sattumien päiväsi toi myös muita miellyttäviä sattumuksia.

    Mm, eikö usein ole niinkin, että kokijan mielentilasta riippuu paljon, millaisena asiat näyttäytyvät. Ei ole mukavaa kenenkään kannalta, kun muisti katoaa, mutta elämässä voi silti olla paljon hyviä hetkiä.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 8. lokakuuta @ 15:41

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.