Linnanmäen Peacock-teatterissa on esitetty  High School Musicalia  elo-syyskuussa. Kyseessä on nuorisomusikaali, jonka upeat laulu- ja tanssinumerot ovat saaneet kerta toisensa jälkeen viimeistä sijaa myöten täyttyneen katsomon hurmoksiin.


 
Sain Toisen tilaamaan liput syyskuun viimeiseen päivänäytökseen. Päivä oli mitä kaunein ja puiston puut hehkuivat syysväreissä. Huvimaailma oli jo hiljennyt talvilepoon, mutta Sea Life taitaa olla auki läpi vuoden.
 

Aikuiset olivat yleisössä vähemmistönä, teinimusikaali näytti olevan erityisesti varhaisnuorison suosikki. Laumoittain pieniä ja vähän isompia tyttöjä ja poikia oli huokailemassa ihailemiensa teinitähtien perään.
 

Me iäkkäätkin hurmaannuimme! Pääosien esittäjät olivat häkellyttävän taitavia, laulujen sanat puhuttelevia, suurten tanssikohtausten koreografia raikas. Nuorten energia suorastaan säihkyi. Rakastuneiden horjuminen kaveriporukan painostuksessa ja uuden tunteen vastustamaton vetovoima esitettiin valloittavasti.
 

Tuli mieleen omalta muinaiselta oppikouluajalta satumusikaali Pienet sydämet, jota esitimme eka- ja tokaluokkalaisten voimin. Se oli hauskaa! Paitsi laulukuoroon pääsin myös tanssiryhmään. Osaan vieläkin kaikki ne ihanat laulut ja muistan sen sinisen tanssihameen, jonka helmapäärme piti itse ommella.  

High School Musicalin tarina vivahti amerikkalaisittain ruusunpunaiseen, kovin oli kaikki herttaista ja viatonta. Kuitenkin yhteisöllisyyden teema; erilaisuuden hyväksyminen ja kaverien tuki toisilleen on oikea sanoma lapsillemme näinä kovina aikoina.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.