Tänään sopii miettiä suhdetta Mika Waltariin kirjailijana. Onneksi Sinuhe egyptiläinen oli ensimmäinen Waltarini. Tarinaa pidetään yleisesti unohtumattomana ja se oli aikansa myyntimenestyksiä. Mitään vaikuttavampaa Waltarin kirjoittamaa en ole myöhemminkään löytänyt.
 
Juhlavuoden kunniaksi voin tunnustaa: kotikirjastossamme oli hyllymetri Waltaria; paksuja ja tosi paksuja opuksia, vanhoja ja uusia painoksia, yhdistelmäteos varhaistuotannosta. Vaikka historiallisten tiiliskiviromaanien parissa askartelu on minulle yleensä takkuista, kahlatuksi tulivat niin Johannekset, Mikael, Turms ja Hakim, Valtakunnan salaisuus, Ihmiskunnan viholliset ja Feliks Onnellinen kuin muistelmat, mietteet ja matkakertomuksetkin.


Käsittämättömän laaja tuotanto! Ihmettelen oliko Waltarilla omaa elämää ollenkaan. Jossain vaiheessa hyllystämme häipyivät historialliset romaanit yksi kerrallaan Esikoisen mukaan ja jäivät sille tielleen. Saivat jäädäkin, ei mikään huono lukuvalinta. En kaipaa ’paksukaisia’, sillä Sinuhen jälkeen Waltari mielestäni varioi samaa sankaritarinaa, kuten moni muukin ’armoitettu’ sanataiteilija muuten tulee tehneeksi. Sanasampo ei välttämättä ole idearikkain.
Pitänee lukea taas kerran Sinuhe, varhaisen elämyksen muistoksi ja uusia toivoen.   
  
 

 

  • Vähän samaa tahtia minunkin Waltarini löytyi. Olen aika tavalla samaa mieltä kanssasi. Itse asiassa yksi Waltari vielä kiiinostarisi lukea uudestaan. Se Mikael, jossa puhuttiin uskonpuhdistuksen ajoista. En edes tarkkaan sitä muista. Jotakin niistä ”hurmahengistäkin” kai siinä myös oli.

    Kommentin jätti mm · maanantaina 29. syyskuuta @ 10:30

  • Mikael Karvajalka? Lukemisistani on vuosia, tarinankehykset ovat jo muistissa sekaisin.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 29. syyskuuta @ 20:07

  • Kun Sinuhe ilmestyi olin parhaillaan opiskelemassa kristillisessä kansankorkeakoulussa. Niisssä piireissä teosta pidettiin
    ”pornokirjana”, jonka lukemista paheksuttiin. Kun sitten myöhemmin luin kirjan, ihailin suuresti sen tarkkaa historiankuvausta, josta sai eläväm käsityksen sen ajan elämäntyylistä.

    Kommentin jätti Ystävämies · tiistaina 30. syyskuuta @ 09:32

  • No nythän sain Sinuheen ihan uuden näkökulman, joka ei olisi tullut hetikään mieleeni 😉
    Olisiko yleisemminkin niin, että annetut ’tuomiot’ saattavat kertoa oikeastaan ajastaan ja tuomarista enemmän jälkeen päin tarkasteltuna?

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 30. syyskuuta @ 11:46

  • Minä löysin Waltarin 18-vuotiaana. Olin konekirjoituskoulussa opettelemassa kymmensormijärjestelmää. Nappasin kirjahyllystämme kirjan, joka sattui olemaan Sinuhe. Aloitin vapaan harjoittelun sen avulla. Vähän aikaa naputeltuani, tuli ajatus mukaan: Tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kirjan luettuani pidin Waltarin tyylistä sen verran, että lainasin kirjastosta lähes kaikki hänen teoksensa.

    Toisista hänen kirjoistaan pidin. Aika on tehnyt tehtävänsä. En enää muista niistä mitään. Yleensä en jaksa lukea mitään kirjaa toistamiseen, kun on niin paljon lukemattomia kirjoja muutenkin.

    Kommentin jätti Vallaton mummeli · perjantaina 3. lokakuuta @ 11:13

  • Lukemattomia ovat lukemattomien kirjojen aarteet, niinpä se on 🙂 Joskus kannattaa tarttua uudestaankin johonkin varhain luettuun teokseen, ainakin lukupiiriämme ohjaava kirjastontäti väittää, että jokaisella lukukerralla löytää uusia asioita.
    Harvapa muuten voinee sanoa kirjoittaneensa uudestaan Waltarin Sinuhea!

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 3. lokakuuta @ 14:49

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.