Vuorokausirytmini on hiukan nyrjähtänyt, ehkä tilapäisesti. Taas kävi kello kahta, kun sammutin television ja mitä siitä seurasi, sen arvaa. Aamu herätti pienen juhlijan vasta puoli kymmeneltä. Toinen oli ajat sitten ponnistautunut töihinsä, flunssaisena.

Mitäpä tuosta, tänään on sama missä aikataulussa mikäkin tapahtuu tai ei ollenkaan. Pilviharmaa päivä ei kutsu minnekään, tekemättömät työt ovat kärsivällisiä kanssani. On aikaa ihmetellä näkemiään kuvia, unia sekä elämää.

Katsoin toistamiseen eilen elokuvan, sen, missä poikaystävä hylkää raskaana olevan tytön tavaratalon parkkipaikalle. Tytöllä on jalassaan juuri ostetut varvassandaalit ja kädessä tyhjä kassi. Tarina voisi olla totta kaikkine surrealistisine käänteineenkin. Jotenkin elokuva onnistuu välttämään patetiaan putoamisen ja naivismiin hukkumisen, vaikka taiteilee rajalla koko ajan. Pääosan esittäjästä ei väännetty tähteä, koko ensemble sai loistaa. Oikeastaan elokuvan vahvuus oli juuri herkullisten sivuroolinäyttelijöiden ja viattomuutta säteilevän pääosan esittäjän mutkattomassa yhteistyössä. Tarina päättyi onnellisesti, ei siis tarvinnut pelätä kauhukuvien hiipivän uneen.

Viattomuus, hyvyys ja onnelliset loput ovat aliarvostettua elokuvamaailmassa nykyään. Elokuvamaailman rahantekijät ehkä ovat, mutta ovatko katsojatkin kadottaneet kyvyn nähdä pienessä kaunista. Miksi tarina – ehkä elämäkin – tuntuu elämältä vain jännityksen, raakuuden ja tappamisen tehostamana? Tätähän joutuu pohtimaan joka kerran television elokuvatarjonnan äärellä tai kauppojen ja vuokraamojen dvd-valikoimaa selatessaan.

Naapuri on alkanut vimmatun matonpiiskauksen, mikä seikka palauttaa mietteet arkiseen kontekstiin. On taas perjantai.

  • Joskus tuntuu, että viattomuus, hyvyys ja onnelliset loput ovat kadonneet kaikkialta. Jos joku uskaltaa sellaista yrittää, hän helposti leimataan naiviksi, hyväuskoiseksi hölmöksi yms. Ja kuitenkin mitä maailma enemppää kaipaisi kuin viattomuutta, hyvyyttä ja onnellisia loppuja?

    Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntaina 21. syyskuuta @ 20:46

  • Suostun naiiviksi, se ei minua haittaa, mutta hyväuskoinen hölmö en katso olevani, vaikka haikailenkin hyvyyden perään. Onneksi hyvyyttä yhä on, vaikka – kuten sanot – joskus tuntuu, että tämä aika arvostaa kokonaan toisia asioita. Haluaisin omalta osaltani olla hyvyyden puolella aina kun se on valittavissa. Ei se sulje pois ristiriitoja ja jännitteitä, joita elämä väistämättä sisältää.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 22. syyskuuta @ 21:12

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.