Ensimmäistä kertaa elämässään ehti Pissismummo alituiselta lukemiseltaan kotikaupungin kirjastossa kokoontuvaan lukupiiriin. Mummo aprikoi vapaan kansansivistystyön syyskauden ohjelmaa tutkaillessaan, jotta voisihan tuota kokeilla syysiltojen ratoksi.

Kirjastontäti otti asiakseen valistaa lukupiiriläisiä ennakkoon luettavien kirjojen listalla. Pissismummo meni kirjeen saatuaan niiltä sijoiltaan kirjakauppaan ja bongasi listan ensimmäisen pokkarihyllystä. Seuraavat pani hän sitten kirjastosta tilaukseen.

Piirin ensimmäiseen istuntoon saapui paikalle kaksi muuta naisihmistä Kirjastotädin ja Pissismummon lisäksi. – Raju on yleisömenestys, tuumi Mummo äimistyneenä. Kirjastotäti kertoi ilmoittautuneita olleen viisi. Mihin lie kaksi haamusielua eksynyt harhailemaan, se ei selvinnyt.

– Siihen nähden miten paljon kirjastossa käy asiakkaana lukijaa ja lainaajaa, on kirjoista keskusteleminen ilmeisen aliarvostettua, tuumittiin kirjaston yläparven pyöreän pöydän ääressä. – Ei ne ihmiset töiltään ehdi, mutta kun ei töistä päästyäänkään, tuumi Mummo ikätovereineen. Kirjastotäti oli nuorin porukasta, muiden ritarittarien ikää lienee paras olla kommentoimatta.

Istunnon piti kestämän puolitoista tuntia, vaan aika siinä hurahti niin, että kuulutettiin jo kirjaston sulkemisajan olevan käsillä ja poistuminen kävi välttämättömäksi. – No, mitäs, Poikakaveri kysäisi Pissismummon kotiuduttua. – Mitäs mitään. Paljon oli puhetta yhdestä kirjasta eikä kaikkea kumminkaan ehditty sanoa. Hohhoijaa.

Vähän jäi kaihertamaan otsaluuta kysymys, oliko tämä nyt viisautta vai ajanhukkaa. Katsotaan nyt, jos nämä syksyiset neljä kertaa.