Askel lyhenee, maa kutsuu

Omaa luopumisen polkua kulkiessani äitiä saatellessa, olen lukenut Gustaf Molanderin tutkimusraporttia yli 80-vuotiaiden kuolemasta eletyn elämän valossa. Tutkijan tarkoituksena oli selvittää kotona asuvien yli 80-vuotiaiden suhtautumista elettyyn elämäänsä ja kuolemaan. Haastateltujen (viisi miestä ja viisi naista) joukosta puolet sairasti syöpää, puolet oli suhteellisen terveitä. Tutkimuksen tarkoitus oli myös havainnoida miten sairastavien elämälleen ja kuolemalle antamat merkitykset eroavat muiden vastaavista.

Löysin hämmästyttäviä asioita. Vanhojen ihmisten kuolema ei ole ylipäänsä kiinnostanut tutkijoita, kuolema tuntuu olevan merkityksellinen vain kohdatessaan ihmisen, jolla olisi ollut tulevaisuus. Syöpää sairastavien asenteissa ja kuvauksissa elämänsä kulusta oli kielteisempi sävy kuin terveiden, vaikka molemmissa ryhmissä oli yhtä lailla vastoinkäymisiä ja kohtalon iskuja. Seurannassa huomattiin, ettei kenenkään kuolema toteutunut haastateltujen toivomalla tavalla.

Analyysin tuloksena tutkija muodosti kaksi elämänkategoriaa: ruumiin kronologian päättäminen ja elämänlankojen yhdistäminen. Kuolemangategorioita syntyi kolme: kuolemaa kohti liukuminen, rajan ylittäminen ja lopputulokseen päätyminen. Havaittiin, että haastateltavien ajatukset eletystä elämästä ja lähestyvästä kuolemasta kietoutuivat yhteen. Tärkeiden ja hyvien muistojen kertaamisella haastateltavat pyrkivät löytämään myönteisiä näkökulmia elämäänsä ja helpottamaan kuoleman ajattelemista. Menneen elämän hyvät asiat integroituivat ajatuksiin omasta kuolemanjälkeisestä tulevaisuudesta.

Kaikkiaan seitsemän kymmenestä haastatellusta ehti kuolla ennen tutkimusraportin valmistumista. Häkellyttävän moni kuoli nimenomaan neljän kuukauden sisällä haastattelujen päättymisestä, joukossa myös ns. terveitä. Havaitsin saman työssäni; jotkut vanhukset kutsuivat luokseen, alkoivat kertoa elämäntarinaansa ja kun se oli käyty läpi muutamalla tapaamiskerralla, seuraavaksi tuli kuolinviesti. On merkityksellistä voida koota elämänlangat yhteen, se valmistaa elämästä luopumiseen.

*Gustaf Molander; Askel lyhenee, maa kutsuu; Suomen Mielenterveysseura ja Kuntoutuksen edistämisyhdistys, 1999

¤ ¤

Alaston ja puettu

Keväältä saakka olen lukenut pala kerrallaan myös Terhi Utriaisen tutkielmaa, joka kartoittaa ja pohtii ruumiin ja uskonnon ääriä. Alaston aikuinen ei ole aina eroottinen, pornografinen tai esineellistetty, vaan voi alastomuudellaan näyttää ihmisen perimmäisen avuttomuuden, köyhyyden ja suojattomuuden. Eräänlaisena suojapukuna ihmisellä on hänen identiteettinsäkin, elämän myötä kutoutuva, muuntuva ja lopulta kuoleman riisuma.

Utriainen tarkastelee ihmisruumiin kääreitä, puvun metaforia ja myyttejä, ihoa pukuna, alastomuuden merkityksiä erityisesti uskontotieteilijän näkökulmasta. Uskonnollinen sanasto on täynnä alastomuuden, riisumisen ja pukemisen symboleja raamatun teksteistä ja virsistä lähtien. Myös uskonto voi osoittautua ihmisen raadollisuuden kätkeväksi suojavaatteeksi.

– Mielenkiintoinen, tiivis ja monipuolisesti aihetta tarkasteleva kirja, joka saa ajatukset liikkeelle.

*Terhi Utriainen; Alaston ja puettu; Vastapaino 2006