Luulin jo, että matkamme elämykset päättyvät Saanalle. Eivät päättyneet. Saanalta laskeuduttua päätimme ajella eekasia alemmas yöpymispaikkaa etsimään. Muoniosta käännyimme seiskaysille, kartan mukaan sieltä löytyisi majapaikkoja. Ilta oli jo käsillä, kun kurvasimme Olostunturille, jossa piti olla hotelli. Siellä olikin, hulppea kuin mikä, mutta täysin autio. Ovessa lappu, että avataan taas syyskuussa. Muistin siinä, että Saanalla tavattu lapinmatkaajanainen oli kertonut yöpyneensä tulomatkalla Pallastunturin vanhassa hotellissa. Sinne! Ajettiin kilometritolkulla erämaahan päin ja ihmeteltiin Lapin matkailupalveluita, jotka taitavat pyöriä enimmäkseen talvisen laskettelubisneksen voimalla.

Pallas-Ylläs kansallispuisto

Vanhan Pallashotellin uudemmasta siivestä saimme kodikkaan huoneen. Ikkunasta näkyi tunturin siluetti tummana yllään päivänlaskun ruskopilvien haituvia. Huoneessa sai keittää teevettä ja syödä iltapalaa. Yhtä ja toista oli kylmälaukussa vielä jäljelläkin niin ettei tarvinnut nälkäisenä nukkumaan mennä. Nukutti hyvin, silti kampesin aamuyön tunneilla ihmettelemään uuden aurinkopäivän ruskotusta.

p7284255.JPG 

Aamiaisella todettiin, että vanha hotelli oli äärimmäisen sympaattinen: vaatimaton harmaa ulkoasu ja entisvanha sisustus, ehkä juuri siksi. Paikka henki lapinlumoa, aitoa erämaahenkeä ja kodikasta ystävällisyyttä kävijää kohtaan. Tiedustelijaporo tuli pihaan, kierteli autoja ja moottoripyöriä ja kohta siihen tuli koko lauma, vaatimia ja vasoja myöten. Siitä riitti monen matkailijan kameraan hauskaa kuvattavaa eikä kumpikaan taho hätistellyt toistaan. Lähtiessäni ajattelin, miten suuri vahinko on, jos näidenkin lempeämuotoisten tunturien rinteet raiskataan ja pöyhkeä turistirysä pystytetään rauhaisaan, karuudellaan puhuttelevaan maisemaan.

Ajoimme Äkäslompolon tietä ja kävimme kääntymässä Ylläksellä muistelemassa muinaista juhannusta, jonka siellä vietimme. Kuopus oli tuolloin mukana ja ajoittaisesta teinikyrmyilystä huolimatta läksi vanhempiensa mukana jopa päivävaellukselle tunturiin. Silloin kohtasimme jotoksella kuukkelin. Eräänä viikon päivistä läksin kiipeämään hissivaijerien alaista louhikkoa Ylläkselle. Hulluutta! Puolivälissä rinnettä iski paniikki. Siitähän ei pääse muuten kuin jatkamalla matkaa ylös kuolemanfiiliksiä uhmaten. Alas kyllä tultiin kiltisti normaalia kiertotietä. Sillä viikolla ajoimme myös Sirkkaan ja poikkesimme Särestöniemessä.

Päivän ajomatkan päätteeksi rantauduimme Oulun Edeniin. Ilta oli kaunis, kuljeskelimme meren rantaa, katselimme lasten leikkejä ja ihailimme varjosurfaajia, joiden joukossa oli muutama tosi taidokas.

Hailuoto

p7304333.JPG 

 Monesti on oltu näillä main eikä koskaan ole ollut aikaa poiketa Hailuotoon. Nyt se tapahtui. Lossi vei nätisti rantaan ja parinkymmenen kilometrin matka saaren läpi merelliseen Marjaniemeen oli äkkiä ajettu. Viehättävässä pikkuruisessa kahvituvassa emäntä kaateli erilaisten kuppien kokoelmasta kullekin mieluisaan tuoretta kahvia. Tuvalla oli myös aitoa paikallista käsityötä myytävänä ja mitä ikinä keksit kysyä elämästä Hailuodossa, se kerrottiin auliisti, ystävällisesti ja huumorilla. Kalasatamasta ostimme jäämurskaan pakatun vasta pyydetyn siian kotiintuliaisiksi. Meri henkäili tyynesti, lokit istuivat rivissä aallonmurtajalla. Niemen kärjessä näkyi olevan pieni hotellikin. En tiedä tarkalleen miksi, mutta lossille palatessa tuli voimakas tunne: tänne haluaisin tulla uudestaan, olla pitempään, elää saaren kesää.

*

On matkoja – ja Matkoja. Tämä oli Matka. Tarttuiko lapinlumo, syttyikö polte ja palaammeko meren saareen, sen näemme myöhemmin. Nyt jo on ikävä tuntureita, erämaata, avaruutta, rauhaa. Nyt jo on meren ikävä, tuulisten ja kivisten rantojen ja saari-ihmisten ikävä. Vain yhtä juttua ei kaihoilla: sääskiä.

(Pohjoisia etappeja päättyy tähän.)

  • Jaa-a, Lapissa kävin ensi kerran karkeasti 35 vuotta sitten, viime kerrasta on ensi kesänä aikaa jo 15 vuotta ja silloin on tarkoitus tehdä se kolmas retki. Toivottavasti myyriä ja sopuleita riittää ja niiden myötä lintujakin. Minun erämaani ja autiuteni on tähän asti löytynyt ulkosaarista, mutta kai vanhemmitenkin voi tapojaan muuttaa.

    Kommentin jätti Syrinx · torstaina 14. elokuuta @ 16:00

  • Sopulien vaellusvuosi kuuluu nyt olevan Kevolla, sinne vain sekaan 🙂 Niinpä ja vaikkei tapojaan muuttaiskaan, ainakin voi käydä välillä toisenlaisia tuulia nuuhkimassa..
    Kiitos vastavierailusta ja kommentista!

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 14. elokuuta @ 18:53

  • Kiitos pohjoisen matkasta ja Lapin lumon jakamisesta! Osaltaan samoissa maisemissa olemme kesällä olleet – Pallas ja Alta. Ehkäpä meidänkin reissusta päätyy kuvia jossain vaiheessa blogiin.

    Kommentin jätti Ansku · perjantaina 15. elokuuta @ 09:48

  • Onpa kiva odotella välähdyksiä teidän näkemästänne, ehkä kokemuksistakin. Blogillasi on lukijoita ja katselijoita muuallakin kuin Suomessa, joten kuvat varmasti kiinnostavat.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 15. elokuuta @ 12:46

  • En ole koskaan käynyt oikeassa Lapissa, kiitos kun veit minut sinne!

    (Hailuoto on ollut minulle joskus tärkeä paikka, muistoissa on edelleen. Aina välillä saan niitä päähänpistoja – sinne asumaan! Mutta jospa joskus lomalla…)

    Lempeitä ja muistorikkaita kotiutumisia!

    Kommentin jätti Haavetar · perjantaina 15. elokuuta @ 13:07

  • Ehkä on hyvä, ettei voi muuttaa aina, kun jokin paikka sykähdyttää, mutta käydä voi, joskus ihan viipyäkin – ja sitten muistaa ja ikävöidä. Ihmiselle on hyväksi kaivata hyviä asioita, niin luulen, kaipaus ohjaa arkisia valintoja..

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 15. elokuuta @ 21:52

  • Aloin jokin aika sitten ihmettelemään, miksi sinun postauksia ei ole ollut aikoihin. Nyt katsoin blogilistaa ja se ei ole vaan päivittänyt sinua vaikka olet suosikeissani. Nyt kun taas tänne löysin niin luin Lapinmatkanne. Teillä oli hieno matka, kiitos kun innostit taas kerran matkalle pohjoiseen!

    Kommentin jätti savisuti · sunnuntaina 17. elokuuta @ 00:22

  • Heinäkuussa oli oikea kirjoituslomakin, mutta jos sen jälkeen ei ole päivityksiä, en tiedä mistä johtuu, mutta täällä ollaan taas!
    Matka oli tosiaan meille merkittävä kaikkinensa, toivoinkin, että joku saisi kipinän lähteä kokemaan Lapin lumoa. Ruska-aika on pian käsillä..

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 17. elokuuta @ 12:25

  • Upea matkakertomus. Välitit hyvin Lapin tunnelman.Muutama vuosi sitten kävimme miniän isän hautajaisissa Pellossa Tenon varrella. Edellinen Norjaan ulottunut matkani oli kymmeniä vuosia sitten. Kun on kerran nähnyt vuonot, ne kyllä muistaa…

    Meillä on ollut paljon norjalaisia läheisiä työtovereita. Tunsinkyllä norjalaisetkin kuvauksestasi 🙂

    Kommentin jätti mm · maanantaina 18. elokuuta @ 06:21

  • Lappikin elää ja muuttuu, joka matkalla löytyy uusia vivahteita, vaikka itse hyvää tekevä maisema pysyy. Kaikki muutokset eivät ole positiivisia, ikävä todeta, että meistä ihmisistähän se johtuu. Tajusin konkreettisesti myös oman muuttumiseni edellisistä käynneistä. 🙂

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 18. elokuuta @ 19:18

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.