Tenon Norjan puoleinen rantareitti osoitti meille toiseutensa. Tie näytti samanlaiselta kuin kotoisetkin, mutta kun aloimme kaivata pysähdyspaikkaa eväslaukun sisällön tutkailuun, eipä sellaista tullut vastaan. Lohijoki kyllä kiemurteli kanjonissaan enemmän tai vähemmän näkyvillä. Vesi oli paikoin matalalla, uoman keskellä isojakin särkkiä. Vuolaammissa kohdissa näkyi tuon tuostakin kalastajia vapoineen miehekkäästi keskellä virtaa seisomassa. Tuli jo Karasjok vastaan ennen kuin saimme välipalaa ja sitäkin osuimme saamaan surkeimmasta kuppilasta ikinä. Norja ei nyt fanejaan kovin kummoisesti vastaanottanut. Porsanginvuonon pohjukasta sitten kampesimme Kattia Nordkappia kohti.

Ilta jo hämärsi pilvisen taivaan alla, kun putkahdimme Nordkappin saareen meren ali johtavasta tunnelista. Kävimme Honningsvågissa kääntymässä ja näkemästämme liiemmin innostumatta päätimme jatkaa vielä Skipsfjordiin yöksi. Sen valtava Rica-hotelli oli suunniteltu majoittamaan bussilasteittain turisteja ja siellä meille suositeltiin H-vågin Ricaa, jossa olisi kuulemma yksilöllisempää. Matka ei ollut pitkä, mutta paluu kiemuratietä ei kiinnostanut. Järjestyihän se huone sitten. Missään emme koko matkan aikana nähneet niin valtaisaa ravintolaa ja hulppeaa illallispöytää, jälkiruokavaihtoehtojakin oli parikymmentä. Aamulla suorimme matkaan varhain joutuaksemme tielle ennen busseja.

Nordkapp

Tie ei unohdu. Värisin Toisen vierellä, en pelosta, pikemminkin maiseman erityislaatuisesta komeudesta. Tie kaarteli ylemmäs ja ylemmäs, näytti sukeltavan matalalla lepääviin pilviin. Tuli maailman äärimmäisen laidan tunnelma. Yksinäisiä poroja karuilla rinteillä, siellä täällä tunturilampi.

Perillä saimme suomenkielisen esitteen portilla pääsymaksua vastaan. Tuloajaksi kirjattiin klo 07:30 paikallista aikaa. Esite ei kertonut paviljongin aukioloajoista, näimme vain meitä ennen perille ehtineen bussilastillisen alunperin jostain kaukoidästä lähteneitä matkaajia tungeksivan sisälle ja päätimme kierrellä ensin kalliolla. Parkkipaikalla näytti olevan asuntovaunuja, mutta tuskinpa yöpyjätkään olivat kuuluisaa pohjoista valoa ja yötöntä yötä nähneet. Sää on siellä oikukas ja usein sateinen. Aurinkoisista näkymistä ei ollut sinäkään aamuna toivoa, tihutti hiljakseen.

Seisoin jyrkänteen laidalla, suojakaiteen takana ja katselin Jäämeren aaltoihin, jotka pärskyivät jossain huikean paljon alempana pystysuoraa kallioseinämää vasten. Näkymä teki hiljaiseksi. Tuulenhenki hytisytti. Jossain tuon meren takana on pohjoisin napamanner ja Huippuvuoret sulamassa olevine jäätiköineen. Suojakaiteen meren puolella kallion reunakaistaleella kukkivat valkeat lapinvuokot. Matkailijat ikuistivat tovereitaan Nordkappin maapallosymbolin jalustalla seisomassa. Verkkoaitaan oli jopa kiinnitetty muutamia kävijöiden jättämiä laattoja, myös eräs muistolaatta kuolleelle ystävälle. Jotkut ihmiset haluavat jättää muiston itsestään, missä kulkevatkin. Vuonna 1989 valmistunut Maapallon Lapset monumentti oli eräs vaikuttavimpia koskaan näkemiäni. Esite kertoi: Nordkapp jakaa myös vuosittain Barn av Jorden -palkinnon lasten hyväksi toimivalle järjestölle tai projektille.