Iloista hälinää äidin huoneessa palvelutalossa, sukupolvien katkeamatonta ketjua neljässä polvessa. Äiti näyttää hämillisen onnelliselta. Hän ei muista miksi olemme siellä, mutta kyllä hän tunnistaa meidät perheekseen.
Äiti syö kakkua ja mansikoita. – Hyvväähä tää on, mut mistäs työ kaik tiesittä tänne tulla? – Siulla on syntymäpäivä, sanoo tytär ties monennenko kerran. Sie täytät 94. – Vainnii, äiti ihmettelee, jo mie sit taijan ollakkii aika vanha.
Tunnin ja vartin päästä – äiti on ollut jo kahdesti välillä lepäämässä vuoteellaan – jätämme äidin hoitoväen huomaan ja siirrymme Lapsuusmaalle, missä ilohälinä jatkuu veljenvaimon taannoisten synttärien merkeissä.
Äiti oli nukahtanut lähdettyämme. – Mistäs nuo kukat on tänne tulleet, hän ihmetteli kohta herättyään.
Suremme niin paljon, kun ymmärtäisi onnellisten hetkien arvon.