Olimme juuri vaeltaneet pitkospuita suon halki, nousseet Yst.Nuuskamuikkusen kanssa harjulle ja istahtaneet tankkaamaan vettä Huuhkajankierroksen ensimmäisellä etapilla, kun puhelimeni soi. Arvasin heti hälytysäänestä, että asia koskee äitiä.

Hiljaisessa ja karunkauniissa maisemassa kaukana kaikesta oli outoa kuunnella paniikkia, jonka palvelutalosta kadonnut muistamaton äiti oli saanut aikaan. – Ei, en voi nyt lähteä tulemaan sinne, olen kaukana kaikesta. Kyllä, nyt on vain pysyttävä rauhallisena ja luotettava, että henkilökunta hoitaa asian miten parhaiten taitaa.

Katse lipui ruosteenpunaista ja kellanruskeaa hetteikköä. Kuin pilvistä varistettuina kehystivät niittyvillojen valkeat pumpulipallot tummana päilyvää suonsilmää. Suopursujen tuoksu kantautui hennosti tuulen mukana harjulle. Nostin repun selkään ja jatkoimme taivallusta.

Illalla Nuuskamuikkusen piilopirtissä saunanraukeina palattiin päivän tapahtumiin. Veli oli soittanut myöhemmin, että äiti oli löytynyt läheisestä vanhainkodista ja kieltäytynyt itsepäisesti lähtemästä sieltä minnekään. Hänet oli otettu dementiaosastolle juhannusviikonlopuksi tilanteen rauhoittamiseksi.

Joskus on hyvä, ettei pääse paikalle. Täytyy vain luottaa.

  • Joskus onni lymyilee yllättävässä mutkassa. Voi kunpa äitisi voisi jäädä dementiaosastolle, sydämestäni sitä toivon. Ja onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin, tuo katoamisjuttu. Meillä kävi toisin. Ystäväni ja iäkäs ystäväni löydettiin tajuttomana vessan edestä juhannuspäivänä. Hän oli ollut siinä ainakin puolitoista vuorokautta. Yhdessä hänen kanssaan ollaan kuljettu surumatkaa, kun hänen poikansa kuoli joulukuussa. Tuntuu niin surulliselta tämä kaikki. Hän ei enää koskaan soita. Tuntuu niin kamalalta se, että joutuu makaamaan niin kauan eikä kukaan tule.

    Kommentin jätti mehtäsielu · maanantaina 23. kesäkuuta @ 18:40

  • Voi, niin. Käsittämätöntä kaikki mitä voi tapahtua. Voi vain toivoa, että tajuttomuus on tullut nopeasti, ehkä ollut syynäkin tapahtuneeseen. Surua, surua. Myös ystävän kohtalo voi järkyttää, sekin on menetys. Kuten sanot, ei ole enää yhteyttä, ei voi jakaa tuntoja, lohduttaa ja lohduttautua.
    Äidin kohdalla tämä tuntuu hyvältä, jos se johtaa hoitopaikan uudelleen arviointiin. Neuvotteluteitse se ei tunnu järjestyvän kovin nopeasti.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 23. kesäkuuta @ 19:57

  • Huuhkajankierroksella olet ollut!?!
    Olemme kiertäneet sen yksin ja yhdessä ja keränneet lakkoja keskikesällä. Kiva yhteys: ihan kuin huuhkajat kierroksella. Kävitkö myös Älänteen rannalla vai Keyrityn?

    Kommentin jätti Sananjalka · tiistaina 24. kesäkuuta @ 18:12

  • Sielläpä siellä, sinne vei tämä ystävä ja kovasti tykkäsin siitä maastosta. Muistan nähneeni Älänteen nimen siellä ainakin, en tosin tiedä paikkoja, ystävä tunsi paremmin. Lakat kukkivat, eivät ole ainakaan kaikki paleltuneet. Vongankoski oli myös hieno paikka.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 24. kesäkuuta @ 20:14

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.