Talossamme on asukkaiden läsnäollessa viisi puhelinta. Hälytysääniä on monenlaisia aina soittajan mukaan. Lankapuhelinta on toistaiseksi tarvittu muun muassa siksi, että matkapuhelinverkko ei toimi ihan takuuvarmasti kaikkialla, missä meillä on tuttuja.

Puhelin soi illalla. – Hei, onko tuo piipitys/musiikki/kilinä puhelin, radio vai telkkari? Sinun kännykkä vai minun? Missä huoneessa/laukussa/taskussa? Kun oikea puhelin löytyy, soittaja on jo kyllästynyt odottamaan ja puhelin tuuttaa vahingoniloisesti. Vastaaja vilkuttelee, sinne meni taas, soita perään.

Puhelin soi päivällä. Tulen pihasta puhelimeen (jos satun kuulemaan) multaisia kenkiä ja työhanskoja riisuskellen. – Suomen gallupista/ taloustutkimuksesta     /weilin-et-jöössiltä/tiesmistä, päivää. Onko taloutenne mieshenkilö tavattavissa. Eikö, no, palaamme myöhemmin asiaan. Kuulemiin.

Kun kuhunkin asiaan on palattu uudemman kerran samalla viikolla ja olen taas kertonut, että taloutemme mieshenkilö on työpaikallaan arkisin tähän aikaan ja että sinnekään ei kannata soittaa, nousee pääni päälle hitaasti mustuva ukkospilvi. – Saanko pyytää, älkää enää palatko asiaan.

Uusin uhka digitaaliarjessa on tv:n katselu- ja musiikinkuuntelulaitteiden myötä sohvapöydän tuntumaan pesiytynyt kaukosäädinarmeija. Hopeanvärisen cd-soittimen samanvärinen kapula erottuu, mutta mustia on pitkää, pätkää ja pullukkaa. Toinen räplää niitä suvereenisti, mutta minun on vielä pohdittava mikähän näistä nyt olikaan mikä ja mitenkä se tämä taas toimikaan.

Toinen yrittää lohduttaa, että kun hän saa lopullisesti synkronoitua laitteet toisiinsa, ne toimivat samalla kaukosäätimellä. Sitä päivää kannattaa kyllä odottaa!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.