Helluntaikirkossa oli hyvä tunnelma. Penkkien päihin oli sommiteltu sievät vihreävalkoiset kimput. Ristikulkue, kuusi kynttilää, alttarin punainen antependium, liturgin kasukka ja pappien stolat muistuttivat juhlapäivästä. Aamuauringon valo leikki somasti reliefin laskoksilla.

Esipaimenetar piti selkokielisen ja syvällisen saarnan Pyhästä Hengestä. Urkujen sointia ja virsilaulua raikasti ja juhlavoitti trumpetti. Väkeä oli toistasataa, nuoria perheitä lapsineen ja isoäiti-ikäisiä tavallista enemmän kirkkokansan joukossa. Seurakunta elää.

Kaikille naisille äitiydestä riippumatta annettiin ruusu kirkosta lähtiessä. Yllätyin haikeansävyisistä fiiliksistä kotiin palatessa. Tajusin tunteen liittyvän kahdenkymmenen kevään työmatkoihin. Kirkkokatua reunustavat kukkia ryöppyävät spireat ja valkohuntuisena hulmuava tuomipuu, kotikatua kevätvihreät koivut. Raikkaina kevätaamuina työmatkapyöräily oli juhlaa.

Mietin, tuleekohan minusta vähitellen noin-kerran-kuussa-kirkkovieras. Jos tulee, siitä tietää etten osallistu tavan vuoksi. Kuuntelen sieluni ikävää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.