Päivänä muutamana tällä viikolla läksin aamukahvit juotuani ja lehdet lueskeltuani ajelemaan pyörällä pienen kaupunkimme keskustaan asioille. Kotibulevardin koivut herkistelivät heleänvihreinä, taivaalla souteli muutama kumpupilvi ja puistonotkelma loisti valkoisenaan vuokkoja. Olin hyvällä mielellä ja nautin viileänraikkaasta aamusta.

K-kaupan kassalla muutamaa täydennysostosta pakatessa tuli siihen tuttu seurakuntalainen. Vaihdettiin loivasti yleiskuulumisia, paikkahan ei ollut otollinen yksityiskohtaisempiin. Hämmästyneenä kuulin hänen olettavan minut kovin kiireiseksi, kun kerran olen eläkkeellä.

Tunnenhan minäkin eläkeläisiä, joilla elämisen vauhti on sellainen, että tuskin tervehtiä ehtivät, kun jo pitää olla kiiruhtamassa jonnekin. Tosin silloin tällöin tulee mieleen, että kaikkien kiire ei ehkä ole ihan todellista, halutaan vain antaa sellainen vaikutelma. Miksiköhän?

Joku kerran sanoi, että eläkeläisten kiire johtuu yleisestä hidastumisesta, on kiiruhdettava, että ehtii puolet siitä mitä nuorempana ehti ilman kiirettä. Voipi olla näinkin. Toisaalta sopeutuminen uuteen elämäntilaan saattaa olla kesken ja tekee mieli antaa vaikutelma: hei, olen yhä täysillä mukana!

Minusta on ihanaa juuri se, että sopivan rytmin löydettyään ei ole kiire minnekään.

  • (Täällähän on tuoreita päivityksiä!)

    Samaa minä mietin, miksi haluta antaa vaikutelma kiireestä silloinkin kun sitä ei ole? Ei kiireessä ole mitään upeaa eikä puhuttelevaa. Ajankäyttö on valintoja. Joka arvostaa hiljaisia ja rauhaisia kohtaamisia, se niitä myös kokee. – Toki on kausia ja aikoja, elämänvaiheita. Mutta siis noin yleensä, se on enemmän elämäntapa. Kiireen kokeminenkin tosin vaihtelee. Jollain menee huomio ihan siiheen kiireen tuntemiseen, jää kokematta se mikä on meneillään.

    Oli kiva päästä kanssasi pyöräilemään! Kiitos rauhaisan hetken jakamisesta!

    Kommentin jätti Haavetar · perjantaina 9. toukokuuta @ 12:34

  • Blogilista tuntuu muutosten kourissa toimivan vielä toistaiseksi melko omalakisesti. Kärsivällisyyskasvatusta tämäkin! ~: /

    ’Ajankäyttö on valintoja’, kuten viisaasti sanot. Huomaan valintojeni muuttuneen tässä elämänvaiheessa. Rientäminen, ehtiminen, näkyminen ja osallistuminen ei tunnu niin tärkeältä kuin viipyily, näkeminen, läsnäolo, kuuntelu ja jakaminen. Ehkä myös viihtyy sellaisen luettavan, koettavan ja ystäväseuran parissa, jossa löytää samansuuntaisia valintoja. Runsauden keskellä valinnat tulevat yhä tärkeämmiksi.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 9. toukokuuta @ 13:03

  • Kiireettömyyshän on ihanaa. Minusta jokaisessa elämänvaiheessa pitäisi olla kiireettömyyttä, myös lapsuudessa. Tuntuu. että joku/jotkin yrittävät saada ihmisiä juoksemaan elämänsä läpi.

    Onneksi pysähtyminen on itsestä kiinni.

    Kommentin jätti Heinäpelto · perjantaina 9. toukokuuta @ 14:56

  • Voi, niin, lapselle sekä aikuiselle kiireettömyys on juhlaa tässä aikataulujen ja hoputuksen maailmassa. Onnellinen se, joka tajuaa ’hitaan virtauksen’ arvon.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 9. toukokuuta @ 17:07

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.