Kuukauden löytö:
Luigi Pirandello; Sitruunoita Sisiliasta; suom. Leena Rantanen; Like 2007
Pirandellon novellikokoelma oli minulle uusi tuttavuus. Nobel-palkitun sisilialaissyntyisen kirjailijan (1867-1936) laajasta tuotannosta on teokseen poimittu 19 novellia. Suomennos on kirjailija Leena Rantasen hienovaraista työtä, kulttuuriapurahan turvin toteutettu projekti. Tarinoiden tunnemaailma saattaa olla groteski, mutta kirjoitettu kieli on vahvaa ja sulavan kaunista, melkein laulavaa. Pirandellon tarinat kertovat traagisista ja oudoista ihmiskohtaloista. Novellit päättyvät aina yllättävästi, tavalla, josta mestarin voi tunnistaa.
Santeri Levas; Jättiläisten jäljissä; WSOY 1963 2.painos
Divarista löysin matkakuvauksen Saksan ja Itävallan säveltaiteen mestareiden syntymäseuduilla kulkeneelta Levakselta. Kirjan ensi painos on julkaistu jo 1955, joten tunnetun kulttuurimatkailijan merkinnöille tulee ikää reilut puoli vuosisataa. Luin kirjan wieninmatkamme jälkeen, oli kiinnostavaa havainnoida mitkä asiat ovat vuosikymmenten varrella muuttuneet, mitkä pysyneet. Värikkäät tarinat luovat kuvaa säveltäjien persoonasta, miten todenperäisiä sitten lienevätkään. Santeri Levas on kirjoittanut 1950-luvulla kirjan myös Mallorcan matkaltaan sekä kaksiosaisen elämänkertateoksen Jean Sibeliuksesta.
Matkakuvauksen ansiona pidin monipuolisuutta: musiikillisen ja muun kulttuurisen tietämyksen ja tarinoinnin ohella Levas kuvailee hienosti maisemia, luonnehtii eri seutuja ja niiden ihmisiä, kaskuilee automatkalla sattuneista kommelluksista ja liittää kokemuksensa tapahtumahistorialliseen aikaan kiinnostavalla tavalla.
Juhani Aho; Ensimmäiset novellit, Muuan markkinamies, Rautatie, Papin tytär ; WSOY 1936
Kirjahyllymme perinneosastolta olen nauttinut arkisella kotilounaallani palan painikkeeksi viime aikoina Juhani Ahon Koottuja. Nykykirjallisuuteen peilattuna Ahon tyyli tuntuu vanhahtavan tunnepitoiselta, teksti polveilee kiemuraisena, jahkailee, liioitteleekin. Ahon Rautatie kuului vielä 1960-luvun alussa oppikoulun äidinkielen pakollisiin luettaviin. Edelleenkin se on herkullinen vanhan maalaispariskunnan kommunikaation kuvaus.
Papin tytärtä ja Papin rouvaa lukiessa ihmettelin, miten Aho miehenä saattoi niin aidosti eläytyä kasvavan tytön tunnelmiin. Ajan kuva naisen tehtävästä ja asemasta on vielä kolkko, mutta valitsemalla naisen päähenkilöksi Aho ottaa jo kantaa uuden naiskuvan puolesta.
Marketta Rentola; Kirjoita hyvin; Tammi, uud.laitos 2002
Hyvän kirjoittamisen oppaista ei nyt suorastaan huutava pula ole, mutta luettavuuden ja omaksuttavuuden kannalta tämä on yksi parhaita käsiini osuneista. Rentolan tyyli on letkeä, oppaan sisältö monipuolinen ja hyvin jaoteltu. Huumorikin kuplii timakoissa asiantuntijan neuvoissa. Harmi, että kirjaa ei tietääkseni saa mistään käsikirjastoonsa, useimmista kirjastoistakin vain tilaamalla.
Paulo Coelho; Pyhiinvaellus; Bazar 2006 (alkup. 1987)
Santiagon tien pyhiinvaelluskertomukset ovat kiinnostaneet minua. Olen etsinyt niistä vastauksia kysymykseen miksi ihmiset lähtevät kulkemaan vaivalloista, tolkuttoman pitkää reittiä, joka alkaa vuoristosta ja päättyy yhteen maailman miljoonasta kirkosta. Reitti ei ole ainoa laatuaan, ei vanhinkaan. Jokin siinä vetää ihmisiä uskonnoista riippumatta. Coelhon pyhiinvaelluskokemuksen kerrotaan tehneen hänestä kirjailijan. Sekään ei ole ainutlaatuista.
Tämä Coelhon kirja, erinomaisen Alkemistin ja monen sitä seuranneen toisintotarinan jälkeen luettuna, tuntuu jotenkin falskilta, ikävä kyllä. Kirjoittajan ajattelun ominaislaatu ja teemat ovat tässä jo näkyvillä, vielä hiomattomassa muodossa. Ristiriitainen olo syntyy Coelhon tyylistä kirjoittaa itsensä tarinaan. Näin hän antaa ikään kuin ymmärtää fiktiiviset kokemukset todellisiksi. Fiktiona tarina poukkoilee, faktana tuntuu epäuskottavalta.
Kiintoisa uutuus tänä keväänä ilmestynyt, tekijät Marja-Liisa Kaltila ja Marja-Riitta Vainikkala, Sanasta kuvaksi-kuvasta sanaksi. Julkaisija Kansanvalistusseura. Toinen houkutus, lähes 600-sivuinen Tavallisia ihmeitä, Caol Shieldsin, Otava
Mitä olisi elämä ilman kirjoja-ei tarvitsisi siivota kirjahyllyjä!
Hymyillen Pabloo
Kommentin jätti Pabloo · tiistaina 15. huhtikuuta @ 20:09
Joo, mut eipä niitä tarvitse alvariinsa nuohota, kirjahyllyjä meinaan. Antaa pölyn laskeutua. Kunhan kerran vuodessa, jos sille päälle sattuu. 😉
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 15. huhtikuuta @ 20:20
On sitä kuule Rautatietä luettu ihan pakollisena vielä 80-luvullakin 😉
Kommentin jätti esikoinen · keskiviikkona 16. huhtikuuta @ 21:51
Jaa on. Mitäs tästä voi päätellä? Jotkut asiat tässä muutoksen maailmassa ei sitten muutu kovin nopeesti!
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 17. huhtikuuta @ 11:54