Olen löytänyt yhdeksi elämäni voimanlähteeksi hiljaisuuden retriitit. Työvuosina niitä myös valmistelin ohjaajan ominaisuudessa toisille. Periaatteessa retriitissä on kysymys arkisen touhun katkaisemisesta vetäytymällä sivuun. Omaehtoisia retriittejä moni harrastaa mökillään ja luontovaelluksilla.
Yksi retriitin kokemuspuoli on paluu arkeen. Kun on saanut olla yksin tai yhdessä toisten kanssa hiljaisessa rauhassa, kotoisiin ympyröihin palaaminen tosiaan tuntuu. Joskus se on helppoa kuin solahdus laiturilta kesälämpimään veteen. Paluu voi myös tuntua tömähdykseltä ja töyssyjen tasaantumiseen menee vähän aikaa.
Olen huomannut, että syvät kokemukset on hyvä tietoisesti sulkea. Itselleen parhaiten luontuvan tavan löytää ajan mittaan. Alan sulkea retriittiäni kotiinlähtöpäivän aamuna. Pakkaan yöpymistavarat. Jätän huoneen samaan järjestykseen kuin se oli tullessani. Kiitän hyvästellessäni talon väkeä. Paluumatkalla mietin kotiintuloa, laukun purkamista, puuhia, joista arki alkaa. Jos on matkatoveri, saatamme puhella kevyesti mistä tahansa mieleen tulevasta.
Mitä vahvempi elämys sitä kauemmin sen sulkeminen vie. Kiitollisuus ja sielunlepo pehmentävät paluuta.
Hyviä elettyjä neuvoja…
Kommentin jätti mm · maanantaina 14. huhtikuuta @ 19:43
Usein mietittyjä, mutta nyt sanoiksi puettuja!
Kiitos, Pabloo
Kommentin jätti Pabloo · maanantaina 14. huhtikuuta @ 19:58
Olen miettinyt, toimisiko kokemuksen sulkeminen myös isommissa ympyröissä, esimerkiksi pitkän ja vaiheikkaan matkan jälkeen, toisesta kulttuurista (lähetys- tai kehitysaputyöstä) palatessa tai merkittävän ihmissuhteen päättyessä. Kenties?
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 15. huhtikuuta @ 09:17
Samaistun ajatuksiisi. Tarvitsen omia hiljaisia retriittejäni, luonnon ääressä mökkeilyä. Siellä saan kokea rauhan, olla pieni osa sitä luontoa. Tuntea tuulen ja tuntea tyvenen. Pidän siitä, että se matka kestää. Se pehmentää mennen tullen.
Rauhaisaa viikon jatkoa!
Kommentin jätti haavetar · tiistaina 15. huhtikuuta @ 10:05
Luonto eheyttää, rauhoittaa. Metsässä on omalla tavallaan jotain samaa kuin meressä: tuulen laulu, puiden viisaus, alkuvoima. Molempia tarvitsen.. Olen kovasti nauttinut, Haavetar, saarikuvauksistasi – tavastasi elää luonnossa, kuten sanot, osana sitä, kevyesti hengitellen.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 15. huhtikuuta @ 20:07
Tietoisesti sulkeminen on hyvä ajatus. Muutoissa etenkin lasten kohdalla vanhan hyvästeleminen on osoittautunut tärkeäksi.
Oma blogini on ollut tällaista tietoista sulkemista, paikkojen ja ihmisten hyvästelemistä viivellä.
On opittava suhtautumaan myös itseensä ja muistoihinsa empaattisesti. On hyvä osata käydä muistoissaan ja hyvä osata tulla sieltä pois.
Kommentin jätti mm · perjantaina 18. huhtikuuta @ 11:30