Sunnuntain (30.3.-08) Hesarin Vieraskynässä Anja Lehtonen arvioi sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemaa uutta ikäihmisten palvelujen laatusuositusta. Lehtonen tarkastelee työkseen kuntien palveluja lääninhallitustasolta. Hän tuntee poliittisten suositusten ja kuntien niukkojen resurssien ristiriidan. Laatusuositukset ovat teoriaa, tarvitaan myös realiteetit huomioivaa näkökulmaa.

Lääninsosiaalitarkastaja Lehtonen moittii kuntien vanhustenhoitoa sairaus- ja laitoshoitokeskeiseksi. Toivomukset ja suositukset jäävät poliittisen puhearsenaalin höysteeksi ja tosielämä monissa kurjistuvissa kunnissa on karua. ”Vanhustenhuollon reaalitodellisuus on muovaamassa neljännestä iästä pelottavan elämänvaiheen”, sanoo Lehtonen.

Nykysuositusten mukaan ikäihmisten kuuluu huolehtia terveydestään ja toimintakyvystään ja ehkäistä tapaturmia ja kansantauteihin sairastumista itse aktiivisesti. Voimavaralähtöisyys toimiikin fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kyvykkään väestönosan kohdalla. Unohtuivatko suosittelijoilta ne, joiden voimavarat ovat vähäiset?

Äitini eteläkarjalaisessa kotikunnassa tilanne on monelle maalaiskunnalle tyypillinen: väki vähenee nuoremmasta päästä ja ikäpyramidi huojahtelee pelottavan yläpainotteisena. Vanhusten palvelutalot, vanhainkoti ja terveyskeskuksen vuodeosastot käyvät ylikierroksilla. Kotona selviämisen tukemiseen ei ole henkilökuntaa, kaikki tarvitaan laitosten pyörittämiseen.

Palvelutalon asukas saa kyllä välttämättömän: syömiseen, puhtauteen ja lääkintään liittyvän avun. Henkilökunta on mitoitettu tämän mukaan. Vanhusten ulkoilu ja yhteys muihin on omaisten varassa, jos heitä on. Entä jos omaisia ei ole tai asuvat kaukana? Vanhusten hupenevat voimavarat eivät riitä henkisten virikkeiden ylläpitämiseen.

Lisäresurssien huhuilu kuntiin ei ole talouspoliittista realismia. Ainoiden lasten huolitaakkaa ja lapsettomien vanhuuden autiutta lievittämään tullaan vielä tarvitsemaan meitä kaikkia.

  • Tärkeä asia!

    (Btw.) Blogissani on terveisiä.

    Kommentin jätti Haavetar · perjantaina 4. huhtikuuta @ 10:14

  • Kiitos ’armastusterveisistä’, tulivat niin sopivaan aikaan kuin ikinä, oikein käänsin sydämeni aurinkoon! Flunssa oli jo menossa, mutta ottikin sitten uusintakierroksen, tällä kertaa kuumeen kera. En jaksa kävelyille, mutta krookukset kukkivat pihassa!

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 4. huhtikuuta @ 16:28

  • Äh flunssaa. Ystäväpiirissä on ollut samanmoista – yksi kuumeeton ja pirteämpi päivä välissä, sitten jysähtänyt kunnolla takaisin. Vaatii todellakin lepoa ja lepoa!

    Kukkia katsellessa silmä lepää, sielukin pääsee mukaan. Silloin kun liikkuminen on minulle hankalaa ja kukkakimppuja en voi joka pöydälle saada, ripottelen kukkakirjoja sinne tänne. Kauniita kansia ja mukava ottaa käteen, ei tarvitse jaksaa keskittyä juoneen, vaan voi nauttia vaikka yhdestä lajikuvauksesta tai puutarhanäkymästä kerrallaan.

    Paranemisia, armas Ellinoora!

    Kommentin jätti Haavetar · lauantaina 5. huhtikuuta @ 09:42

  • Sunnuntaiaamuna. Tuntuu hiukan paremmalta jo. Kuumetta on ollut koko viikon. Viime yönä näin jo kunnon unia, paranemisen merkki! Kukkakirjat, mainio idea, toimii varmaan samoin kuin taidekirjan katselu: silmän ilo valahtaa sydämeen asti olosuhteista riippumatta.

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 6. huhtikuuta @ 10:26

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.