Jos olikin sunnuntai Wienin 1,6 miljoonan asukkaan suurkaupungissa ihmeen hiljainen ja rauhallinen, maanantaiaamuna kaupungilta kuului jo ihan erilainen kuhina. Huoneemme ikkunat olivat puiston puolella ja joka aamu mustarastas, sielulintumme vihelteli meidät hereille uuteen päivään.

Hotellin pieni aamiaishuone oli tyylikkään yksinkertainen, pöydät aidoin kukin ja valkoisin liinoin katetut, tarjoilu kohteliasta ja nopeaa. – Bitte schön, kuului joka käänteessä. Asiakaskunta näytti olevan varsin kansainvälistä. Paikallinen aamiaissämpylä, semmel, osoittautui herkulliseksi ja kahvi kuuman maidon kera maistui suorastaan kotoisalta.

Harvoin ihminen ilahtuu laukkunsa näkemisestä niin kuin kerran kadotettuaan. Aamiaiselta tullessa näin tuttua punaista pilkahtavan vastaanoton puolella. Toinen tutki liuskoja ja totesi laukun matkailleen itsenäisesti Liettuan suunnalla sillä välin, kun minä odottelin sitä synkkenevin aatoksin turhaan Helsinki-Wien-lennolta tulopäivänä.

Keisarillisista palatseista valitsimme Schönbrunnin. Päivästä sukeutui pilvinen ja ajoittain sateinen. Kiertelimme omaan tahtiin linnan rokokoosaleissa selostuksista piittaamatta vain ihaillen kauneutta, jonka keisarinnat Maria Theresa ja Elisabeth (Sissi) olivat kesäpalatsiin luoneet. Eikähän me voitu vastustaa kiusausta pyörähtää pari wienervalssikiehkuraa salissa, josta Eurovision uudenvuoden konserttien balettiryhmien tanssia on monesti saatu ihailla.

Schönbrunnin puisto oli elämys. Sateenvarjottomina kastuimme hiukan, kävelimme silti ylös Gloriettelle ja takaisin metsäpolkuja ja puistokäytäviä. Voi vain kuvitella millaista siellä on toukokuisena aurinkopäivänä, kun kaikki upeat istutukset ovat kukassa, puut lehdissä ja patsaat paljastettu suojapusseistaan. Metsikössä kohtasimme pareittain liikkuvia variksia, kujertelevia kyyhkysiä, mustarastaita, peipposia ja mustaturkkisia oravia.

Päivän hauskimmat hetket koimme linnanpihan kahvilassa puistopromenadin jälkeen. Arvokkaasti mustiin pukeutunut tarjoilijaherra valkoisissa käsineissään puhutteli meitä ’Sir, Madame’, kantoi eteemme korkealla tarjottimella annokset suosittua unkarilaista Debreziner-makkaraa semmel-sämpylän, piparjuuriraasteen ja maustekurkun kera. Toinen tykästyi itävaltalaiseen vaaleaan ja pehmeään vehnäolueeseen, minä sain haluamaani kuivaa valkoviiniä. Mozart-liköörillä maustettu kahvi ja leivos kruunasivat herkutteluhetken ylellisessä ympäristössä.

Olen keräillyt matkoilta muistoksi kauniita pääsiäismunia, nytkin löytyi linnan pihan pääsiäiskojuista yksi hennon lila helmikoristeinen, joka tahtoi mukaan. Paljon kauniita käsintehtyjä pääsiäiskoristeita sekä -herkkuja oli myytävänä. Hivenen viluisina palasimme hotelliin vaihtamaan kuivaa ylle. Kävelyt tuntuivat jo jaloissa. Päivän päätteeksi pistäydyimme siis vain lähistölle makedonialaispaikkaan syömään muhevat lihavartaat.

Ateriahetkeen kilahti Esikoisen synttärionnittelu isänsä puhelimeen. Meitä nauratti oletus korkeakulttuurisesta matkapäivästä; totisesti ’Sir ja Madame’ istuivat päivällä kristallikruunujen alla ja illalla kulmakuppilassa, missä nurkissa roikkuivat hämähäkinseitit ja lampunvarjostimista puuttui paloja. Ruoka oli silti oikein maukasta ja ystävällinen isäntä tarjosi eteläeurooppalaiseen tyyliin vielä lasilliset grappaa palan painikkeeksi.

(jatkuu)