Pirjo Rissanen; Sielunsisaret; Gummerus 2007

Kahlasin reilun viisisataa sivua sujuvasti kuvailtuja erotarinoita, eri-ikäisten naisten sielunelämää, ystävyyksiä, arkea ja unelmia. Rissanen näkyy julkaisseen ainakin yksitoista ’naisille suunnattua’ romaania. Kirjan nimen perusteella äkkilainattu opus oli pettymys: en edes tunnistanut kirjan naisten suhteita sielunsisaruudeksi. Moni lukija saattaa toisaalta hyvinkin viihtyä henkilöiden ulkonäköä, asusteita, etelänmatkoja ja entisiä rakastajia kuvailevan tekstin parissa. (Kirjakaupan uutuuspöytä pursusi juuri tulleita uusia Rissasia, joten kauppa ilmeisesti käy.) Muistutan itseäni taas: kirjaa valitessa kannattaisi silmäillä edes takakansiteksti, ettei hukkaisi aikaansa.

Marketta Rentola; Marenkiooppera; Tammi 1986

Toimittaja-ammattilaisen varma käsiala näkyy tässä kirjassa. Lauseet ja kappaleet ovat lyhyitä, kieli sujuvaa, terhakkaa, ilmeikästä. Kirjoittaja kertoo kolmen naisen ja heidän miestensä tarinaa kaleidoskooppimaisin välähdyksin. Kirjoitusaikakauden piirteet ovat tunnistettavissa tuolloin vauhdikkainta aikuisuuttaan eläneelle: menoa on ja meininkiä, ihmisiä vilisee ja tapahtuu paljon. Kirjan jännite tuntuu loppuvan kesken, jotain jää puuttumaan mitä romaanilta odottaisi. Kuvailtujen ihmisten maailma saattaa olla monelle lukijalle ihan tuttu, minä vain en oikein saanut mistään kiinni.

Hanna abu Hanna; Pilven varjo; suom. Kaarlo Yrttiaho; SLS 2007

Kirjoittaja on Suomessa asuvan tunnetun kirjoittajan ja toimittajan Umayya abu Hannan isä. Palestiinalaiskristityn, kirjailijan, opettajan ja tutkijan omaelämäkerta on sukellus toiseen aikaan, toiseen maailmaan, vieraaseen ja kuitenkin tuttuun. Olen tullut käyneeksi 1970 monilla seuduilla, jotka ovat olleet kirjailijan kasvuvuosien kotimaata. Palestiinalaisten asuinseudut ovat olleet alituisen muutoksen kourissa, sotien ja veristen kahakoiden myllerryksessä vuosikymmenestä toiseen. Tuntui ihmeelliseltä lukea 1900-luvun alkupuolen rauhaisesta elämästä palestiinalaiskylissä: kadotettua kauneutta, tarun lumoa, väkevää kulttuurista omanarvontuntoa. Kiehtova kirja, jota paikoin hieman töksähtelevä suomennos ei tunnu haittaavan.

Jouko Sirola; Mitään pelättävää ei ole; Teos 2006

Sirola on oivallinen novellisti, kirjoittanut romaaninsakin eräänlaiseksi novellisarjaksi, joka kuvaa parisuhdejatkumoa eri vaiheissaan. Romaanissa pohditaan rakkauden olemusta: onnen tähdenlentoja, suhteen vääjäämätöntä muuttumista, omistamista ja vapautta, isyyttä ja äitiyttä, naisena ja miehenä olemista lapsen kautta. Sirola puhuu nelikymppisen miehen äänellä ja miehen tunteista myös matemaattisin kuvin ja onnistuu siinä hienosti. Pidin erityisen onnistuneena tyylin, sisällön ja muodon muodostamaa kokonaisuutta. Antoisa lukukokemus!

Marjatta Säkkinen; Tunturit kukkivat; SRK 2006

Kirjan esittelyssä olisi pitänyt kertoa lukijalle, että kyseessä on Lars Levi Laestadiuksen elämästä kertova minä-muodossa kirjoitettu romaani. Lukiessa nousi väistämättä ajatus, että laajasti pohjoisessa yhä vaikuttava herätysliike on tarvinnut perustajansa ja oppi-isänsä elämäntarinasta kansantajuisen, naisen näkökulmiakin esiin tuovan version. Tunnustan, että toivoin enemmän kuin sain; kirja ei jaksanut ylläpitää mielenkiintoani ja meni selailuksi.

Helena Kallio; Ennen kuin sielu puutuu; Teos, 2006

Teatterin sisämaailma lienee useimmille katsomossa hyvinkin viihtyvälle outoudessaan kiehtova. Kiinnostuin kirjasta tapahtumaympäristön vuoksi, muistin kirjan olleen myös esillä tv-1:n Voimalassa viime syksynä. Nelikymppinen kirjoittaja on itse näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja teatterintutkija, julkaissut runoja ja novelleja, niistä palkittukin. Esikoisromaani on huikea tarina nuoren näyttelijän tuskallisesta matkasta roolien kautta omaan sisimpäänsä, pelkojen ja tuskan hallitsemaan historiaansa. Kanssakulkijana on rakastettu, joka painii oman elämänsä luopumisen kivuissa. Romaanin vahvuus on rikas ja hienolla tavalla äärimmäisen avoin tunnesanasto, rakkauden kokemisen ja persoonallisten kasvukipujen kuvaus.  Alku tuntui tahmailevan ja olin vähällä luovuttaa, mutta sitten tapahtui ihme, jännite syntyi, kasvoi ja Naston tarina tempasi vastustamattomasti mukaansa. Saatoin laskea kirjan käsistäni vasta aamuyön tunneilla päästyäni loppuun. En edes muista milloin viimeksi on käynyt näin. Maaliskuun lukukokemusteni helmi!

  • Olen kulkenut syksyllä 1970 samoilla seuduilla kuin sinä, Kyprokselta käsin.

    Kommentin jätti mm · lauantaina 15. maaliskuuta @ 13:06

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.