Kuiskaan tuuleen, tuuli kantaa kuiskauksen ja sen kuulee joku, joka käy samaa matkaa tai on samalla taajuudella omalla matkallaan. – Näin aloitin viimeisen työvuoden tunnelmia kirjanneen blogini Kolmannen Huoneen Kynnyksellä, keväällä 2005.

Maaliskuussa 2006, palattuani tehohoidon kautta sairaalasta kotiin, kirjoitin:

Jos kellot soisivat, tuntuisi enemmän sunnuntailta. / Luminen maa on märkä, en tohdi koskea. / Lintujen liike pihassa, pälviä. / Olet siinä kun katson. / Me olemme kevät. / Kuitenkin.

Eläkevuosiblogiksi muuttuneessa Kolmannessa Huoneessa kirjoitin keväällä 2007, lähtöjuhlan vuosipäivänä:

kevät käy vähiin, heleys / tummuu päivä toisensa / perään häipyy / hengästyneenä kulman taa / tuulta, silmillä hiukset / kuuntelen / loittonevaa, lähenevää

Ja tänään, 2008:

Elämä täyttyy, ei vajene. Kuulostelen, viipyilen, olen läsnä ja vetäydyn. Hengitän hiljaisuuksia, näen unet. Valo lävistää ruudut, leikkaa tanssin pyörteen, vangitsee hetken, jona kaikki muuttuu. Pehmeyttä, lujuutta, lähtöjen kitkaa, paluun riemua.

  • Ihania runoja!!

    Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 11. maaliskuuta @ 08:59

  • Kauniisti ja suurella sydämellä kirjoitat, monipuolisesti ja syvästi. Kiitos!

    Kommentin jätti Haavetar · tiistaina 11. maaliskuuta @ 12:17

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.